Henna Kajavalta perusasiaa

politiikan tärkeitä teemoja

Kuukausi: helmikuu 2020

Etnisiä kauppoja katsotaan läpi sormien?

Kävin somalialaisessa kaupassa, kun ajattelin, että olisi kiinnostavaa nähdä, olisiko siellä jotain maisteltavaa Somaliasta. Heti alussa rassasi se, ettei tuotteissa ollut hintoja kuin satunnaisesti. Eihän olis kova vaiva laittaa hyllyjen reunoihin hintoja. Mistähän tällainen johtuu; laiskuudesta vai siitä, että hinnat riippuvat naamasta? (Eivät ne hinnat kauppiaan naamassakaan siis riippuneet).

Painoin mieleen kaupan erikoisimmat tuotteet ja ajattelin kysyä hinnat niin nopeassa järjestyksessä peräjälkeen, että ehkä kauppias sanoisi vahingossa jonkun tuotteen kohdalla saman hinnan, jolla myy maanmiehilleen ja -naisilleen. Kun lähdin tykittämään hintakyselyjä sarjassa, niin sainkin jokaisella kerralla kuulla hinnan sijaan itse tuotteesta jotain perusasiaa, jonka jo tiesin ja joka luki purkissakin – halusiko myyjä tällä lisäaikaa sopivan hinnan miettimiselle? Myyjä esitteli esimerkiksi mustaherukkamehua ikään kuin suomalaiselle vieraana tuotteena.

Kassalla myyjää kiinnosti, että olenko suomalainen – ilmeisesti suomalaiset eivät juuri vieraile myymälässä, mitä pidinkin aika selvänä asiana jo etukäteen. Jo hintojen puuttuminen karkottaa helposti suomalaiset kaupoista. Tämä Espoon keskuksessa sijaitseva myymälä oli ollut pystyssä kuulemma kaksi vuotta, mutta ei ollut oikein vielä kannattava. Sain kassakuitin.

Olen aiemminkin tehnyt tällaisia hieman nojatuolimatkoja suurempia kulttuuriseikkailuja etnisissä putiikeissa, lähinnä Helsingissä Hämeentiellä, Myyrmäessä ja Itäkeskuksen Puhoksessa. Erityisesti somalialaisissa putiikeissa tuntuu olevan aina jotain eriskummallista. Esimerkiksi Myyringin somalialaisessa putiikissa oli niin vähän tuotteita, että kokonaiselle yhdelle pitkälle hyllylle oli aseteltu tasaisin välimatkoin samanlaisia yksittäisiä spagettipusseja. On selvää, ettei myymälä ollut ollut koskaan kannattava. Ilmeisesti se pyöri yhteiskunnan tukien varassa.

Kaikkein eriskummallisin, Lähi-idän miesten pyörittämä putiikki on löytynyt kuitenkin Itiksen Puhoksesta. Siellä oli tarjolla käytettyjä vaatteita ja kenkiä niin huimaan hintaan, etten ole missään törmännyt vastaavaan. Käytettyjä vaatteita myytiin kutakuinkin uusien hinnalla niin, että käytetyt kengät ja takit maksoivat useita kymppejä. Kun kauppaan astui sisään, miesmyyjät katsoivat ärtyneesti. Ei siellä ollut varmaan juuri suomalaisia käynyt. Vasta jälkikäteen heräsi ajatus, että varmaan myivät maksusitoumusasiakkaille ylihintaan pukimiaan ja jakoivat asiakkaan kanssa valtavan erotuksen, jonka saivat ylihinnoittelusta. Sellaisia pakolaisia sillä kertaa.

Aluehallintoviraston olisi syytä tehdä etnisiin kauppoihin tarkastuksia aktiivisesti, jotta niissä noudatettaisiin suomalaista lainsäädäntöä. ”Maassa maan tavalla” ei usein näytä toteutuvan tälläkään saralla. Samalla rapautetaan suomalaista perusarvoa, tasa-arvoa, kun elinkeinonharjoittajia kohdellaan epätasa-arvoisesti. Näyttää siltä, ettei etnisiä liikkeitä juuri tarkasteta, vaan niitä katsotaan läpi sormien, vaikka voidaan hyvällä syyllä epäillä jo niissä käymättäkin, että usein näissä jatketaan kotimaan tapojen noudattamista, kuten tinkimiseen perustuvaa basaarikauppaa. Ja jos ei basaarikauppaa harjoitetakaan, niin ainakin hinnat puuttuvat suuresta osasta tuotteita tavan takaa omien kokemusteni perusteella. Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan

”Vähittäismyyntipaikassa ja sen yhteydessä olevassa näyteikkunassa sekä verkkosivustoilla tarjottavista tavaroista on ilmoitettava myynti- ja yksikköhinta. Merkinnässä yksikköhinnan on erotuttava myyntihinnasta. (hintamerkintäasetus 4 §)” https://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/markkinointi-ja-menettely-asiakassuhteessa/hinnan-ilmoittaminen/?fbclid=IwAR0Hj6MrOnNrETY_8LXONExA35V1vSsHVyGcm1XHQ2yyQFXCByzRJJo6Qds

Ehdotankin, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto ryhtyy tarkastamaan pieniä, ketjuihin kuulumattomia elintarvike- ja vaateliikkeitä aktiivisesti. Tällä torjutaan osaltaan ihmisryhmien välistä segregaatiota. Etnisistä kaupoista saattaa tulla myös hieman aiempaa kannattavampia, jos niistä tulee suomalaisillekin hieman houkuttelevampia. Kansallismielisten on hyvä käydä myös etnisissä kaupoissa silloin tällöin ja katsastaa esimerkiksi, että onko tuotteet hinnoiteltu asianmukaisesti ja saako ostoksesta kassakuitin, johon on merkitty arvonlisävero näkyville. Tarvittaessa voi tehdä ilmoituksen esim. Etelä-Suomen aluehallintovirastolle:  https://www.avi.fi/web/avi/hintamarkkinointi?fbclid=IwAR3OLKaDgnkt4AA0OSDzQ1YVrGd8eSGZdjAeQGOmKg_pG5pPX2LgYFB-miI

Aina kannattaa yrittää, vaikka itse en kylläkään luota viranomaisten toimeliaisuuteen ja tasapuolisuuteen. Etenkään sen jälkeen, kun tein ilmoituksen Kampin kauppakeskuksessa hyvällä paikalla vitosella kaikkia annoksia pysyvästi myyvästä Lähi-idästä tulleiden pitämästä ravintolasta, mutta hämäräbisnes sen kun jatkuu.

Puhoksen kauppakeskus Helsingin Itäkeskuksessa

ISIS:in vangin tositarina – Nadia Murad

Luin ISIS:in vankina olleen jesiditytön, Nadia Muradin tarinan ”Viimeinen tyttö”. Kirjassa ikään kuin tunnuttiin pitkitettävän jatkuvasti – lukijaa traumoilta säästellen – karmeisiin ISIS:in kohtaamisiin siirtymistä. Lukemisessa oli aina pakko pitää taukoa niissä kohdin, kun tuntui, että nyt siirrytään kauhukohtauksiin. Kirjassa ei kuitenkaan lopultakaan kuvailla hirviötekoja, vaikka niitä joutuukin jännittämään läpi koko kirjan. Kirjan voi siis ihan suht turvallisesti lukea omaa mielenterveyttä ajatellen.

Nadia Murad on kotoisin Sinjarin Kochon kylästä ja pääsi lopulta Saksaan. Hän on jo käynyt tuhotussa kotikylässään pari vuotta sitten ja jatkaa ponnisteluja loppujenkin jesidityttöjen saamiseksi vapaiksi. Nadia ei oikein viihtynyt Saksassa ainakaan alkuun ja rakasti jesidikyläänsä. Kylän asukkaiden joukkomurha oli erityisen traaginen siinä, miten siihen liittyi kirjan mukaan petos. Irakin kurdit nimittäin olivat luvanneet puolustaa jesidikylää ISISiä vastaan ja kurdit käännyttivät kylästä ajoissa pakoon Kurdistaniin lähteneitä takaisin näine lupauksineen. Kyläläiset luottivat kurdeihin. Kuitenkin, kun ISIS piiritti Kochon kylän, kurdit eivät tulleetkaan jesidien avuksi. Heillä oli ilmeisesti sillä hetkellä muualla sen verran tärkeämpiä strategisia kohteita turvattavinaan. Nadia tunsi ymmärrettävästi syvää katkeruutta Irakin kurdeja kohtaan, koska ISIS murhasi tämän petetyn lupauksen seurauksena lähes koko hänen sukunsa.

Kirja alkaa kotiseuturomanttisilla kuvauksilla jesidikylän elämänmenosta ja kulttuurista. Nadia rakasti kotikyläänsä niin paljon, että hänen suosikkileikkinsä lapsena oli rakentaa Kochon pienoismalli pahvilaatikoista ja roskista. Elämä oli vaatimatonta ja maataloustyöt rankkoja, mutta kaikki läheiset olivat ympärillä. Naisilla on jesidikylässä alisteinen asema, mutta tämä ei tunnu vaikuttaneen merkittävästi Nadian onnellisuuteen, koska hän ei ollut vielä naimisissa. Hänen äitinsä ja veljiensä onnellisuuteen sen sijaan asialla tuntui olevan merkittävää vaikutusta, koska Nadian isä otti toisen vaimon samaan taloon ja passitti Nadian äidin heidän yhteisine lapsineen piharakennukseen asumaan. Ainakin yksi veli oli oikeutetusti todella vihainen isälleen tästä tempusta.

Vaikuttaa siltä, että ympäröivä ahdasmielinen ja epätasa-arvoinen kulttuuri vaikuttaa kielteisesti yleensä lempeämpiinkin kulttuureihin, kuten ympäröivä arabikulttuuri jesidikulttuuriin. Nadia kertoo, että jesidiyhteisössä, kuten muuallakin Irakissa, naisilla ei ole juuri mitään oikeuksia avioliiton päättyessä riippumatta siitä, mikä sen lopun aiheuttaa. Toisaalta jesideillä on ollut myös ilmeisen sisäsyntyistä ahdasmielisyyttä, nimittäin koulutuksen ja yhteisön ulkopuolelle avioitumisen suhteen: ”Keskivertojesideiltä oli evätty koulutus jo pitkään. Kyse ei ollut pelkästään Irakin hallituksesta, vaan myös uskonnollisista johtajistamme, jotka pelkäsivät koulutuksen rohkaisevan avioon muita uskontoja edustavien kanssa, uskonnon vaihtamiseen ja sitä myöten jesidien identiteetin katoamiseen.” Tällaiset kitkat yhteisössä on kuitenkin ymmärrettävä pienen, arabiyhteisöjen jatkuvien hyökkäysten kohteena historian saatossa eläneen yhteisön eloonjäämiskamppailuna. Jesidejä elää maailmassa alle miljoona Syyrian, Irakin ja Turkin alueilla.

Jesidien kulttuuri ja uskonto ovat maailmalle varsin vieraita, joten Nadia tutustuttaa lukijan näihin heti kirjan alussa kertoessaan lapsuudestaan. Jesidit uskovat, että ennen kuin Jumala loi ihmisen, hän loi seitsemän pyhää olentoa, jotka ilmensivät häntä itseään ja joita usein kutsutaan enkeleiksi. Muodostettuaan maailmankaikkeuden kahdesta rikkinäisestä helmenmuotoisesta puolikkaasta Jumala lähetti pääenkelinsä Tawusi Melekin maan päälle, missä enkeli otti riikinkukon hahmon ja maalasi maailman värikkäillä sulillaan. Riikinkukkoenkeli Tawusi Melek on Jumalan ja ihmisen välinen yhdysmies, jolle rukoukset usein osoitetaan. Riikinkukkoenkelin vuoksi irakilaiset syyttävät jesidejä usein paholaisen palvonnasta.

Jesidien luomiskertomuksessa esiintyy myös Aatami, mutta tämä söi siinä hauskasti vehnää omenan sijaan ja joutui yhtälailla karkoitetuksi paratiisista. Jesidien uskontoon kuuluu edelleen usko jälleensyntymiseen, kieltäytyminen tietyistä ruoka-aineista, kuten salaatinlehdistä, toisinaan suihkun välttäminen keskiviikkoisin, koska silloin Tawusi Melek saapui ensimmäisen kerran maan päälle, rukoilu aamuisin aurinkoa kohti, päivisin pyhän paikan suuntaan ja iltaisin kuuta kohti, sekä monia muita tapoja.

Kocholaisilla oli ympäröivien arabikylien kanssa ystävyyssuhteita ja etenkin hyvät kauppasuhteet. Nadia oli järkyttynyt, miten tästä huolimatta naapurikylien asukkaat liittyivät Isisiin eivätkä tehneet elettäkään auttaakseen, kun terroristit hyökkäsivät jesidien kimppuun. Suhteet jesidikylää ympäröiviin arabiasukkaisiin olivat olleet kuitenkin kaiken aikaa yleisesti ottaen viileät ja Nadia kuvaa tilannetta muun muassa näin: ”Kukaan irakilaista koulua käynyt ei ollut sitä mieltä, että jesidien ukonto oli suojelemisen arvoinen tai että loputtomassa sotimisessa oli jotain pahaa tai edes kummallista.”

Kun ISIS sitten saapui alueelle, tämä aiheutti kylä kylältä kauhua puhdistaessaan kylät ihmisistä. Miehet ja vanhemmat naiset tapettiin niitä lukuun ottamatta, jotka pääsivät pakenemaan ja tytöt otettiin seksiorjiksi. Nuoret pojat joutuivat ISISin aivopesuun taistelijakoulutukseen. Nadian yksi veljenpoika omaksui ISISin opit, mutta toiseen aivopesu ei tehonnut. Osa kylistä joutui olemaan piiritettyinä pitkään ilman aseita samalla, kun asukkaat olivat tietoisia, että pian alkaisivat samat kauheudet kuin naapurikylissä. Kun tytöt saivat tietää kohtalostaan heille tulivat Nadian mukaan ensimmäisinä mieleen pako ja itsemurha. Tytöt pystyivät kuitenkin kysymään Isis-terroristeiltä syytä järjestöön kuulumiseen: ”Saimme saman vastauksen kaikilta, joilta kysyimme syytä Isisiin kuulumiselle – jopa niiltä, jotka eivät osanneet arabiaa eivätkä tienneet, miten rukoilla. He väittivät olevansa oikeassa ja että Jumala oli heidän puolellaan.”

Nadia kuvaa hänet ensin ostanutta miestä näin: ”Silmät olivat syvällä leveissä kasvoissa, jotka näyttivät kauttaaltaan karvaisilta. Hän ei näyttänyt niinkään mieheltä kuin hirviöltä.” Nadian mukaan suurin osa ISIS:in seksiorjia koskevista laeista ja perusteiluista on peräisin Koraanista tai keskiajan islamilaisista laeista.

Nadia kuvailee, kunka Mosulissa elämä vaikutti normaalilta, eikä kukaan kiinnittänyt huomiota Isisin orjiin yrittääkseen auttaa tai lohduttaa. Tämä järkytti Nadiaa: ”Irakilaiset ja syyrialaiset perheet elivät tavallista arkipäivää, kun meitä kidutettin ja raiskattiin. Ihmiset katselivat, kun meitä kävelytettiin kaduilla vangitsijoittemme kanssa, ja he kerääntyivät seuraamaan teloituksia. En tiedä, mitä kukin yksilö ajatteli. Kun Mosulin vapauttaminen alkoi loppuvuodesta 2016, perheet kertoivat vaikeuksista elää ISISin saappaan alla ja terroristien julmuudesta.. Mutta kun itse olin Mosulissa, kaupungin asukkaiden elämä vaikutti normaalilta ja jopa ihan miellyttävältä. Miksi he ylipäätään olivat jääneet kaupunkiin?”

Kun tyttö lopulta pääsi pakenemaan, hän päätyi kolkuttamaan syvästi uskonnollisten muslimien oveen ja pelkäsi siksi, että nämä olisivat Isis-myönteisiä. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan nämä sanoivat vihaavansa ISIS:iä. Perheen nuori isä riskeerasi Nadiaa auttamalla paitsi oman elämänsä, myös vaimonsa sekä kaksi poikaansa ja kaksi pientä tytärtään. Nuori perheenisä ei ainoastaan piilotellut Nadiaa suojissaan, vaan myös salakuljetti Nadian sankarillisesti kurdialueelle ISIS:in tarkastuspisteiden läpi valtavilla riskeillä. Nuori muslimi-isä tuntui suhtautuvan Nadiaan veroisenaan. Muslimimaissa, joissa ei ole juuri vaihtoehtoja uskonnolle, elämäntapa varmasti paljolti periytyy ja samalla uskonnon harjoittamisen muoto, eikä se siten niinkään kerro ihmisen luonteesta ja valinnoista, kuten länsimaissa, joissa on valinnanvapaus ja kattavasti tietoa asioista.

ISIS:in valloittamilla alueilla asuneiden muslimien petomaisuudesta kertoo kuitenkin paljon se, kuinka he tyypillisesti ilmiantoivat pakenijat: ”Kathrine ja Lamia annettiin ilmi kuusi kertaa, kun he menivät pyytämään apua ensin Mosulissa ja sitten Hamdaniyassa, ja joka kerta heitä rangaistiin. Syyriaan viety sabayaryhmä (sabaya=seksiorja) oli mennyt pyytämään apua paikalliselta maanviljelijältä. Hän oli kuitenkin soittanut ISIS-komentajan paikalle..”

Kirja on nopea ja kiinnostava luettava. Kiinnostavuus liittyy selviytymistarinaan elämän äärimmäisissä vastoinkäymisissä ja vainottuun, suhteellisen lempeään kulttuuriin, joka oli minulle ennestään tuntematon. Tietenkin eniten kiinnosti hakea vastauksia siihen, miten kukaan voi antaa elämänsä niin sairaalle ideologialle, mitä ISIS ja radikaali islam tarjoaa. Onko siinä kyse enemmän kuitenkin maailman väkivaltaisten ja sadistisien psykopaattien yhteenliittymästä vai itse uskonnosta? Ihmisellä on kuitenkin yleensä tapana valjastaa uskonto omia tarpeitaan varten, joten kyllä tässäkin ISIS:iin viehtyminen edellyttää varmasti ensin sosiopaattisten piirteiden olemassaoloa ja sitten on valittu uskonto, jolle toiminta voidaan uskottavasti perustaa. Toisaalta valtaosa ihmisistä on joukkosieluisia ja johdateltavia, joten monella sosiopaattisten piirteiden ei tarvitse olla kovinkaan vahvoina, kun nämä ovat jo valmiita osallistumaan raakuuksiin.

(Julkaistu useammissa blogeissa 25.1.2020)

EU tuomitsee possut vankikoppeihin

Rohkaistuin tutkimaan hieman tarkemmin suomalaisten possujen kasvatusolosuhteita. Jopa koiraakin älykkäämmillä possuilla on varsin erilaiset olosuhteet kuin koirilla. Valtaosa suomalaisista emakoista viettää jopa kääntymisen estävissä porsitus- ja tiineytyshäkeissä vähintään 30 päivää kerrallaan ja 44 % elämästään Suomen sikayrittäjien puheenjohtajan Martin Ylikännön mukaan.

https://yle.fi/uutiset/3-10085650

Kuva: Satakunta (v. 2016). Oikeutta Eläimille -järjestön materiaalista näkyy kiistämättömän selvästi, millaiset ovat ne kiinteät rakenteet, joissa eläimiä pidetään aivan yleisesti.

Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi aikoinaan salakuvattua materiaalia suomalaisilta tiloilta. Katselin vihdoin eri puolilla Suomea otettuja kuvia näiltä tiloilta. Aiemmin olen ajatellut, että tiedän kyllä, miten eläimet joutuvat tiloilla kärsimään, joten en halua traumatisoida itseäni enää. Nuorena tuli katsottua eräs video, jolla pienet, avuttomat porsaat kastroitiin kovakouraisesti ilman kivunlievitystä ja raivosin sekä itkin. Pikkuvelikin oli järkyttynyt. Nyt kuitenkin tarvitsen kuvamateriaalia. Videomateriaaliakin sivuilta löytyy, mutta onneksi niitä ei tarvinnut käydä läpi. Yhden videon katsoin, jolla porsaita lyötiin kättä pidemmällä, kun olivat stressaantuneita ahtaissa betoniloosseissaan.

Mielenkiintoista, kuinka eräs suomalaisissa sikaloissa Oikeutta eläimille -yhdistykselle kuvannut, ympäri maailmaa kiertänyt ulkomaalainen kuvaaja kertoi, että hänen kokemustensa mukaan ihmiset kaikkia maailmassa ajattelevat, että eläimiä kohdellaan muissa maissa huonommin kuin omassa maassa. Tästä tulevat mieleen vanhemmat, jotka puoltavat aina omaa lastaan esimerkiksi kiusaamistilanteissa välittämättä asian oikeasta laidasta.

Siitä huolimatta, että Suomessakin esimerkiksi turkiseläinten ja possujen kohtelu on tavallisesti hirvittävää tehomaataloudessa, niin toki Suomessa ovat jotkin asiat paremmin kuin joissain muissa maissa, kuten Kiinassa ja USA:ssa. Suomessakin porsaat kastroidaan ilman kivunlievitystä ja ”rääpälepossut” lyödään kuoliaiksi betonilattiaa vasten. Tehtäisiinkö sama koiranpennuille? Ulosteissa possujen ei tarvitse kuitenkaan yleisesti maata, kuten esimerkiksi USA:ssa – ainakin Ylikännön mukaan. Possujen betonikopeissa ei ole kuitenkaan Suomessakaan yleensä pehmikkeitä, kuten olkia. Sehän tietäisi enemmän siivoamista ja siitähän koituisi kustannuksia! Monissa maissa porsailta leikataan myös saparot ja hampaat pois, etteivät nämä sietämättömissä oloissa stressaantuneina vahingoittaisi liiaksi toisiaan.

https://www.is.fi/taloussanomat/art2000001700943.htmlfbclid=IwAR3XGK1_2q2mmk21jq9wRMJWYNie3_LCpSg6Y6R48pvFxbK8olzEECC_480

Suomen on otettava EU:ssa johtajuus tällaisten tuotantotapojen lopettamiseksi koko EU:n alueella. Suomella on myös oltava kanttia sanoa koko maailmalle, ettei tänne enää oteta sianlihaa muista maista, joissa eläimiä kasvatetaan pienissä kopeissa – heti sen jälkeen, kun olemme itse tehneet päätöksen kieltää eläinten kasvattamisen kopeissa.

EU mahdollistaa laajojen vaikutusten aikaansaamisen kerralla esimerkiksi eläinten olosuhteissa koko unionin alueella. Toisaalta EU on pirullinen siinä, kuinka yksittäiset EU-maat eivät voi estää tuontia muista EU-maista, joissa eläinten olosuhteita on kuristettu halpuutuksen nimissä vielä Suomeakin enemmän. Voisiko EU:sta siten olla enemmän hyötyä vai haittaa eläinten kärsimysten vähentämiseksi? Aivan varmasti haittaa. Mitä EU on tähänkään saakka saanut aikaiseksi tuotantoeläinten olojen parantamiseksi? Turvapaikanhakijoiden kanssa kyllä hyvistellään, mutta eläimistä, jotka ovat kaikki viattomia ja avuttomia, toisin kuin turvapaikanhakijat, ei välitetä vähääkään.

Euroopassa ovat jo monet maat yksi toisensa jälkeen kieltäneet turkistarhauksen ilman EU:n minkäänlaista myötävaikutusta. Samoin muidenkin tuotantoeläinten olosuhteiden kohentaminen voisi käynnistyä dominoefektin lailla, jos EU:n vapaa kilpailu ei olisi käytännön esteenä. Ruotsissakin kun kiellettiin emakkohäkit, niin ilmeisesti se nosti kotimaisen lihan hintaa sen verran, että tanskalaista lihaa tuodaan nyt entistä enemmän maahan. Itsenäisenä maana Suomella olisi paremmat mahdollisuudet tehdä parannus suomalaisen eläinväestön kohtelussa.

EU-ongelman ratkaisun ohella eläinten kohtelun parantaminen edellyttää, että myyntiporras suurine kauppaketjuineen aloittaa reilun kaupan tuottajien kanssa niin, että tuottajilla on varaa panostaa tuotantoeläinten hyvinvointiin. Eläinten hyvinvointia parantavissa investoinneissa on myös valtion annettava riittävästi taloudellista tukea.

Eläinten asemaa on Suomessa ja Euroopassa parannettava nopeassa tahdissa. Eläinten huono kohtelu saa ihmislajin näyttäytymään vihamielisenä ja kurjana muita lajeja kohtaan. Tämä ei voi olla vaikuttamatta itse kunkin minäkuvaan, jos asioita tiedostaa. Tällainen rumuus maailmassa järkyttää ihmisten mieliä.

Sikalakuvia lisää Facebook-sivuillani: https://www.facebook.com/Henna.Kajava.Eduskuntaan/

ja vielä enemmän Oikeutta eläimille -yhdistyksen sivuilla: https://elaintehtaat.fi/kuvat-videot.html?fbclid=IwAR3zWRjHB-ASbXn1t7hFTEH_4G9P_qzy8F-LQaKzqqxK1YQr8BUXZNl3NNQ

(Julkaistu useissa blogeissa 19.1.2020)

Miljoonia ihmisiä tulossa ehkä pian Eurooppaan

Hesari kirjoittaa, kuinka EU:ssa yritetään jälleen löytää uutta ratkaisua Välimeren yli virtaavalle kansainvaellukselle. Viime vuonna Välimeren yli pyrki Eurooppaan 60 000 ihmistä, joista noin tuhannen epäillään hukkuneen. Asiantuntijoiden mukaan tilanne on nyt kuitenkin sellainen, että miljoonia ihmisiä saattaa lähteä hyvin nopeasti liikkeelle kohti Eurooppaa jopa miljoonia – viikoissa tai kuukausissa. Suomi, eikä Eurooppa ole varautunut asiaan edelleenkään millään tavoin torjuakseen tällaisen massiivisen, Euroopan tuhoksi koituvan muuttoaallon. EU:n uusissa maahanmuuttopoliittisissa pohdinnoissa on jälleen lähtökohtana se, että miten tulijat saataisiin jaettua tasaisemmin kaikkiin EU-maihin ja erityisesti Itä-Euroopan maat vihdoin vastaanottamaan Afrikasta tulevaa väestöä:

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006363230.html?fbclid=IwAR2NTANHiqoqcS6EQJRdUFGSj-jyAvISTgeVFoRYsXqmfbgt2DVteXxUv2E

EU:ssa keskitytään kantamaan huolta yhä ennen kaikkea siitä, ettei Välimereen huku ketään, vaikka ihmiset lähtevät vapaaehtoisesti ihmissalakuljettajien matkaan ja ottavat tietoisen riskin. Tähän asiaan keskittyminen on selkeän ideologista, sillä se on täysin vailla suhteellisuudentajua. Maailmassa kuolee esimerkiksi yli 6,3 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta vuodessa, joiden henki oltaisiin voitu pelastaa panostamalla melko yksinkertaisiin perusasioihin. Näihin asioihin panostamalla vahvan syntyvyyden säännöstelypolitiikan ohella olisi paljon humaanimpaa sen sijaan, että rajallisia resursseja käytetään ihmisten asuttamiseen Eurooppaan, jossa työpaikkoja on erittäin niukasti heikosti koulutetulle väestölle. Millaiset Euroopan kehitysyhteistyöresurssit tulevat olemaan sen jälkeen, jos tänne päästetään miljoonia ihmisiä Afrikasta? Euroopassa on jo nykyisellään valtavia ongelmia yhteiskuntien kaikilla osa-alueilla.

EU:n uuteen maahanmuuttopolitiikkaan on keksitty nyt uutena ideana sitoa alue- ja kehitysrahoitus maiden halukkuuteen vastaanottaa väestöä, joka tulee Afrikasta. Jos Itä-Euroopan maat eivät halua vastaanottaa uusillakaan ehdoilla turvapaikanhakijoita ja nämä jäävät siten ilman EU:n tukia tämä voi johtaa siihen, että nämä seuraavat Iso-Britannian esimerkkiä.

Kuka enää uskoo, että EU kykenee vastaamaan Välimeren yli purkautuvan Afrikan liikaväestön aiheuttamiin haasteisiin? Ongelma on jo sinällään haastava ja kun asiaa ei edes yritetä ratkaista oikeasta tulokulmasta siten, että lähtökohtana on laittoman siirtolaisuuden pitäminen EU:n ulkopuolella niin EU muodostaa suuren vaaran Euroopan tulevaisuudelle. Euroopan maat odottavat enemmän tai vähemmän EU:lta ratkaisuja laittoman muuttoliikkeen torjumiseksi, eivätkä siksi varaudu tehokkaasti kansallisella tasolla torjumaan laitonta siirtolaisuutta.

Oli EU:ssa sitten mitä tahansa hyviä puolia niin ne eivät kompensoi sitä uhkaa, minkä EU:n kattava, taakanjakoon perustuva maahanmuuttopolitiikka aiheuttaa. Suomen on vaikea hyvin vientiriippuvaisena maana erota ensimmäisten joukossa EU:sta, mutta täytyy toivoa, että EU alkaa hajota liitoksistaan ja säilytetään EU:n hyvät puolet, kuten vapaakauppa, yhteistyö terrorismin torjunnassa ja ympäristöyhteistyö.

Mutta me länsimaalaisinahan olemme pääasiassa vastuussa ilmastonmuutoksesta ja kansainvaellukset johtuvat paljolti siitä välittömästi tai välillisesti? Afrikan väestöräjähdyksen seurauksena kansainvaellukset olisivat alkaneet joka tapauksessa ja Afrikan maat ovat itsenäisinä maina etupäässä itse vastuussa maidensa väestö- ja kehityspolitiikasta. Länsimaatkin ovat harjoittaneet monella tapaa vastuutonta politiikkaa suhteessa kehitysmaihin aikojen saatossa, mutta se taas ei ole meidän lastemme vika, joiden mahdollisuudet hyvään elämään tuhoamme, jos emme torju Euroopan väestönvaihdosta.

(Julkaistu 6.1. useampina blogeina)

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén