politiikan tärkeitä teemoja

Kuukausi: huhtikuu 2021

Sinipunavihreät poistamassa Espoossa maksuttoman pysäköinnin

Aiemmin maksuton pysäköinti on muuttumassa maksulliseksi monilla Espoon keskusalueilla ja niiden liepeillä 11.5. lähtien. Taustalla ovat Espoon ilmastotavoitteet:

”Pysäköinnin maksullisuus on yksi keino ohjata liikkumista ja liikennettä kohti asetettuja ilmastotavoitteita.” (Yleisten alueiden pysäköinnin toimenpideohjelma 2020-2022).

Parkkimaksun lisäksi saa pulittaa sovelluksen käyttömaksun, koska maksut maksetaan älykännyllä, mikä edellyttää sovelluksiin rekisteröitymistä – sekä operaattorin perimän maksun. Jos maksaa tavallisella tekstiviestillä, joutuu maksamaan euron palvelumaksun ja maksaminen onnistuu vain tunniksi kerrallaan.

Pysäköinnin maksullisuutta on tarkoitus laajentaa kakkosvaiheessa edelleen. Ja maksaa täytyy, vaikka kävisi vain viemässä lapsen päiväkotiin tai palauttamassa kirjan kirjastoon. Kyselin asianosaiselta virkamieheltä, että mitenkä tällaisissa tapauksissa ja sain vastaukseksi, että kyllähän sovelluksella on mahdollisuus maksaa vaikka vain kymmenestä minuutista – no problem! Paitsi tietty tekstarilla tulee vielä se euro siihen päälle.

On käsittämätöntä, että Espoossa on menty näin törkeään autoilijoiden kurittamiseen, ettei mitään maksutonta aikaa ole alussa – edes varttia tai puolta tuntia! Vantaalla sen sijaan maksutonta aikaa on alussa. Tässä nähdään, miten kokoomuskin on hypännyt Espoossa täysin punavihreään kelkkaan.

Suuttumukseni asiassa syveni, kun sain harhaanjohtavaa tietoa Espoon kaupunkitekniikan johtajalta asiasta. Kysellessäni päämotiivia pysäköinnin maksullisuuden lisäämiselle sain vastaukseksi, että hiilineutraaliustavoitteet eivät olisi varsinainen motiivi, vaan ne ainoastaan tukisivat hanketta. Varsinainen tarkoitus olisi ohjata asukkaat pysäköimään kadunvarsien sijaan taloyhtiöiden pysäköintialueille. Kuitenkin ilmastotavoitteet ovat selvästi vähintään toisena pääsyynä uudistukselle.

Lisäksi virkamieheltä saamani tiedon mukaan maksullinen pysäköinti olisi tarkoitus rajoittaa vain kauppakeskusten ja liikenteen solmukohtien läheisyyteen. Kuitenkin jo nyt ykkösvaiheen toteutuksessa näkyy kartoilla, kuinka maksullinen pysäköinti toteutetaan laaja-alaisesti. Kartat ovat lisäksi tietenkin kelvottomasti toteutettuja, koska maksulliset alueet eivät näy niissä kokonaisuudessaan.

Monet espoolaiset, jotka ovat ostaneet itselleen kalliin, uuden asunnon joutuvat nyt puun ja kuoren väliin. Valtuusto on tehnyt päätöksen, jonka mukaan pysäköintipaikkojen laskentaohjeesta joustetaan tiiviimmän kaupunkirakenteen mahdollistamiseksi. Samalla pysäköinti muuttuu kaupungin alueilla maksulliseksi. Eräs kiinteistönvälittäjä kertoikin, että autopaikoista on monissa uusissa taloissa niin kova pula, että niistä ollaan valmiita maksamaan melkein mitä vaan. Yleinen hinta on 15 000 €, mutta niitä myös huutokaupataan.

Kokoomukselle markkinaehtoisuuden lisääminen pysäköinnissä sopii tietenkin mainiosti ja suunnitteilla onkin, että alun kahden mobiilimaksuoperaattorin jälkeen pysäköinnin maksaminen avataan useille muille mobiilimaksuoperaattoreille ja näin saadaan bisnes taas kukoistamaan espoolaisten kustannuksella!

Sinipunavihreään autoilijoiden kurittamiseen liittyy vielä pysäköinnin valvonnan tehostaminen digitaalisuuden keinoin. Autoilijoiden käyttäessä digisovellusta pysäköintimaksujen maksamiseksi, saadaan samalla kerättyä erilaisia tietoja. Voidaan esimerkiksi nähdä, missä ei ole maksettu pysäköintimaksua, jolloin siellä on joko tilaa pysäköidä tai pysäköinnistä ei makseta. Pysäköinnin toimenpideohjelmassa sanotaan, että

”Pysäköintitapahtumien digitalisoituminen maksullisuuteen siirtymisen myötä mahdollistaa pysäköinnin valvonnan tehostamista erilaisilla teknisillä apuvälineillä. Väärinpysäköidyt autot voivat aiheuttaa vakavia vaaratilanteita.”

Mutta eipä mitään! Pysäköinnin toimenpideohjelmassa kerrotaan sinipunavihreällä äänellä, että tässä ollaankin helpottamassa liikkumista! Näin valistaa jälleen pysäköinnin toimenpideohjelma:

”Monipuolistuvat liikkumispalvelut ovat positiivinen ja potentiaalinen keino vaikuttaa kaupunkilaisten liikkumistottumuksiin. Resurssien nykyistä tehokkaampaan hyödyntämiseen tähtäävät uudet liikkumispalvelut vähentävät henkilöautoriippuvuutta, yksin ajettujen kilometrien määrää sekä liikenteen päästöjä. Liikkumispalveluiden käyttäjä on liikkumisprofiililtaan multimodaalinen, hän valitsee itselleen sopivan kulkumuodon kulloisenkin tarpeen mukaan.”

On upeaa tulla uudeksi, uljaaksi, multimodaaliseksi ihmiseksi! Eikä siitä tarvitse edes itse päättää!

 

PS haluaa ainoana puolueena pakkoruotsin historiaan

Hyödynnän tässä osin vanhaa, julkaisematonta mielipidekirjoitustani pakkoruotsista. Teresa Maalahti kirjoitti varsin päräyttävästi pari vuotta sitten Länsiväylässä, että ”pakkoruotsin puolesta puhuvat kaikki järkisyyt” (LS 10.8.2019). Tilanne kun on tietenkin täysin päinvastainen. Asiaahan on puitu paljon aikojen saatossa, joten ennen pitkää, joskaan ei tyhjentävää listaa perusteita, joista osa on varamasti jokaiselle tuttuja tuoreutan lyhyesti aihetta. Meillä on opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa käsitelty ruotsin tuntimäärien lisäämistä peruskoulussa. Kuten arvata saattaa, muut puolueet paitsi me perussuomalaiset kannattivat lisäämistä sukkana eli empimättä ja ilman keskusteluja. Helsingissä tuntimääriä oli lisätty, joten näiden mielestä toki Espoonkin oli niitä lisättävä. Ei edes se, kuinka erityisen raskas taakka pakkoruotsi on maahanmuuttajaoppilaille suomen opettelun ohessa aiheuta muissa puolueissa mitään vastakaikua.

Opetusresursseja uhkaa velkaantuneessa Espoossa suuret leikkaukset soten myötä. Koulutuksesta on vaikea löytää leikattavaa, mutta onneksi on pakkoruotsi, johon leikkaukset voitaisiin osaltaan huoletta kohdistaa. Kalliiksi monin tavoin käyvän pakkoruotsin opiskelu on hyvin tehotonta, koska oppilaat ovat huonosti motivoituneita ruotsin opiskeluun ja etenkin pojat. Kielellä kun on erittäin vähän käyttöä siihen panostettuun aikaan suhteutettuna.

Melko tuoreen tutkimuksen mukaan 53 % suomalaisista pitää ruotsin kieltä tarpeettomana elämässään. Hyvin usein kuuleekin sanottavan, että pohjoismaisissa yhteyksissä ja työtehtävissä käytetään ruotsin sijaan yleensä englantia, jossa molemmat osapuolet ovat samalla viivalla. Tuokin prosenttiosuus kuulostaa kyllä epäilyttävän suurelta, kun miettii käytännön ammatteja, joissa ruotsia voisi tarvita. Ehkä esimerkiksi palvelualoilla työskentelevät kuuluvat tuohon prosenttiosuuteen, jos saavat ruotsin taidosta palkanlisää, vaikkeivät ruotsia juuri käyttäisikään. Suomenruotsalaiset kun tuntuvat olevan fiksua porukkaa, eivätkä vaadi yleensä palveluissa ruotsin osaamista. Entä kuinka tuolle prosenttiosuudelle kävisi, jos kysyttäisiin, että kuinka moni olisi valinnut ruotsin sijaan jonkin muun kielen koulussa opiskeltavaksi?

Itsestäni on hieman surumielistä katsoa sivusta, kun oma, kuudesluokkalainen poikani on halunnut opiskella jo vuosia intohimoisesti espanjaa, jota ei koulussa ole tarjolla. Sen sijaan on opiskeltava ruotsia, joka on muuten koulussa ahkeralle pojalle hirveä kiviriippa. Vaihdoimme juuri pitkän ruotsin lyhyeen, kun se onnistuu nivelvaiheissa alakoulusta yläkouluun ja toisaalta lukioon siirryttäessä. Alunperin valitsimme ruotsin toiseksi A-kieleksi alakoulussa lähinnä siitä syystä, että oletin selvittelyjeni perusteella A-ruotsin lukijoiden muodostavan omat, rauhallisemmat opetusryhmät paremmin pärjäävinä oppilaina yläkoulussa. Kielivalinnat eivät kuitenkaan vaikutakaan yläkoulujen luokkajakoihin ainakaan täällä Espoossa. Toisekseen olin käsittänyt, että ruotsi olisi pakollinen ylioppilaskirjoituksissa, mutta tämä hallituksen suunnitelma ei onneksi toteutunutkaan.

Ruotsin opiskeluun käytetty panostus on aina pois jostain muusta niin opiskelijan ajankäytön, kuin koulutusmäärärahojenkin kannalta. Heikkojen oppijoiden määrä on Suomessa vakaassa kasvussa ja inhimillinen pääoma laskussa. Korkeasti koulutettua väestöä muuttaa pois Suomesta ja Espoosta samalla, kun heikosti koulutettua väestöä muuttaa tilalle. Tässä tilanteessa on vastuutonta sälyttää kaikille oppilaille ylimääräinen ruotsin kielen opiskelun taakka. Heikolle oppilaalle on suuri ponnistus pärjätä jo yhdessäkin kielessä tyydyttävästi.

Suomalaisten enemmistö on jo vuosikymmeniä vastustanut pakkoruotsia ja myös osa suomenruotsalaisista on tällä kannalla. Tästä huolimatta kaikki eduskuntapuolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta kannattavat yhä edelleen pakkoruotsia. Suomi on kummajainen maailmalla siinä, kuinka koko väestöltä edellytetään noin viiden prosentin kielivähemmistön äidinkielen taitoa. Ruotsinkielisten osuus valitettavasti laskee jatkuvasti ja jossain vaiheessa pakkoruotsista siten joka tapauksessa luovutaan. Suomenruotsalainen kulttuuri on toinen kansalliskulttuurimme ja rikkaus, mutta pakkoruotsissa ei ole järkeä. Mutta saammeko vielä pakkoarabian sitten, kun arabiankieliset nousevat suurimmaksi kielivähemmistöksi?

Agri-Colaa Agricolan päivänä!

Perussuomalaiset haluavat, että suomalainen kulttuuri on vahva. Se on kuitenkin käynyt selvästi liian heikoksi monessa suhteessa. Esimerkiksi viime viikolla oli Agricolan päivä. Molemmat alakoulua käyvät poikani vakuuttivat, ettei koulussa oltu mainittu päivää lainkaan.

Suomalaista kulttuuria on vahvistettava – pelkkä säilyttäminen ei riitä! Minä ja monet muut ihailevat Etelä-Euroopan, kuten lomaparatiisimme Espanjan vahvoja kulttuureita. Niissä uskonto toimii kulttuurin perustana ja juhlien sekä karnevaalien moottorina. Jos meillä ei uskonto olekaan enää yhtä elävä ja vahva täällä kuin Etelä-Euroopassa, on mietittävä, mikä meillä toimisi kulttuuria vahvistavana voimana. No kristillisen perinteen ohella varmastikin Venäjälle pärjääminen sodissa toimisi luonnollisena perustana.

On selvää, että juhlat kuuluvat tärkeimpiin elementteihin kulttuureissa, koska juhlathan ovat elämän suolaa. Nyt ei kuitenkaan Agricolan päivääkään edes mainittu koulussa – saati juhlittu. Juhlapäivinä niille omistetut herkut ovat tyypillisesti keskeisessä roolissa. Miksei kukaan ole lanseerannut Agri-Colaa Agricolan päivän juomaksi? Afri-Colaan meillä kyllä on saatavilla. Agri-Colaa voisi olla myös oma versionsa aikuisille pienillä prosenteilla höystettynä. Prosentit sopivat hyvin suomen kielen juhlistamisen päivään, koska niiden avulla moni alkaa puhua anteliaammin upeaa kieltämme.

Agricolan päivän ohella monet muut pelkiksi sisällöltään tyhjiksi liputuspäiviksi jääneet juhlapäivät kaipaavat kohennusta ja sisältöä, jotta myös niitä aletaan juhlia. Suomen kieltä tulisi juhlia näkyvämmin myös Snellmanin päivänä 12.5., joka on samalla suomalaisuuden päivä. Monet pitävät Snellmania Suomen suurimpana valtiomiehenä, kun hän ajoi suomen kielen aseman virallistamista.

Kalevalan päivälle sopisi suomalaisen perinnesoittimen, kantelen nostaminen arvoonsa. Ovista ja ikkunoista saisi Kalevalan päivänä tulvia kantelemusiikkia. Samalla Kalevalan päivä saisi olla taianomainen suomalaisen fantasian päivä. Miksei muuten kouluissa opetella kantelen soittamista, mutta nokkahuilua kyllä harjoitellaan – ja taannoin hyvinkin ahkerasti? Kantelesta ei edes kuulu vastaavia hirveitä säröääniä huonosti soitettuna, kun nokkahuilusta. Vanhemmat voisivat rentoutua lasten näppäillessä kanteletta kotona, kun perustaito opetettaisiin koulussa.

Tilanne suomalaisten perinteiden vahvistamisessa on kehittynyt jonkin verran. Esimerkiksi saunapäivä on loistava idea ja kansanhuvi. Silloinhan lukuisat yksityiset saunat avaavat ovensa kaikelle kansalle, ja voi viettää päivän kierrellen ja tutustuen erilaisiin saunoihin. Sauna onkin suomalaisuuden keskeisimpiä elementtejä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkijan ja juhlapäiväekspertin Juha Nirkon mukaan omintakeista suomalaisuutta ovat lähinnä vain sauna ja hehkuttamattomuus. Muut perinteet ovat yleensä tulleet joko lännestä tai idästä. Hehkuttamattomuudella tarkoitetaan, että asioihin suhtaudutaan tyynesti, eikä odoteta suuria.

Juhla- ja muiden perinteiden vahvistaminen tuskin kuitenkaan yhdistäisi jakautuneita suomalaisia. Juha Nirkonkin mukaan suomalaiset ovat kahtiajakautuneita myös siinä, juhlivatko perinteisinä juhlapäivinä vai eivät. Mutta kyllä meidän työnteon ohella tulisi alkaa korostaa myös akkuja lataavan juhlimisen tärkeyttä. Tyhmähän se olisi, joka eläisi vain raataakseen sen ainoan, lyhyen elämänsä, joka on kullekin suotu.

(Julkaistu alunperin 14.4.2021 eri blogeissa)

Valtuustokysymyksestäni Espoon katuturvallisuudesta uutisoitiin mm. Hesarissa

Amikset muutettu päivähoitopaikoiksi

Kauppalehti uutisoi, että ”Ammattikoulut on muutettu päivähoitopaikoiksi”. Perussuomalaisten kannattaisi nyt nostaa tämä maan koulutuspohjaa vakavasti vaurioittanut, selvästi ideologialtaan punavihreä puuhastelu valtakunnan suureksi keskustelunaiheeksi. Hyvinvointimme tulevaisuus riippuu koulutuspohjastamme.

Ammattikoulujen opettajat viestivät, että opetuksessa on nostettu keskiöön muut kuin ammattiaineet, ja oppilaitoksia pidetään lähinnä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hoitopaikkoina, joissa opiskelijoille opetetaan korostuneesti ihmisoikeuksia. Erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen kommentoi, että ”Opetus palvelee lähinnä sosiaalipoliittisia tavoitteita, vaikka nuorisoa tulisi kouluttaa ammattiin.”

Lisäksi Mäkinen näkee ammattikoulutusta käytettävän nyt poliittisena työkaluna. Tästä tulee hyvin vahvasti mieleen sisäministeri Ohisalo ja köyhyystutkimus, jonka silmälasien läpi Ohisalo tuntuu jatkuvasti katselevan maailmaa jopa sisäministerinä.

Näin siis käy, kun yhteiskunta omaksuu vihervasemmistolaisen narratiivin ihmisoikeuksien ylikorostamisesta. Vihervasemmistolainen poliittinen johtomme – johon kuuluvat myös kokoomus ja keskusta – näyttävät tarttuneen syrjäytymisen ongelmaan paniikinomaisesti ja tunteella. Ammattikoulujen kovaa osaamista kohtaan tämä eliitti taitaa suhtautua säälin täyteisellä ylenkatseella, koska se on rapautettu ja jätetty toisarvoiseksi.

Näin on tehty karhunpalvelus ammattikoulujen nuorille, jotka saavat ammattikouluista kokemuksen, ettei itse ammattialan osaaminen olekaan ensiarvoisen tärkeä ja arvostettava asia, eivätkä he saa itsevarmuutta alansa ammattiosaajina. Samalla haaskataan valtavat määrät koulutusresursseja. Mutta haaskaaminenhan on vihervasemmiston leipälaji, kuten kaikesta kansalaisten työllä ja tuskalla ansaitsemien verovarojen tuhlauksesta nähdään. Nyt on sitten monella alalla työvoimapula osaajista, joita tutkintojen puolesta olisi riittävästi, mutta osaaminen puuttuu. Eihän se mitään, kun vihervasemmisto hankkii mielellään kokoomuksen johdolla työvoimaa ulkomailta tähän työvoimapulaan ja saadaan taas kokoomukselle kansainvälisempää menoa ja meininkiä.

Voidaan vaan kuvitella, miten paljon koulutustakuu heikentää edelleen opiskelijoiden motivaatiota, opetusta ja osaamista. Kun opiskelijoita painostetaan ottamaan opiskelupaikka vastaan, motivaatiotaso laskee. Tilanne taitaa jo nyt olla se, että joillekin aloille on päässyt muodostumaan imagoa huonojen oppilaiden jämäpaikkana. Tällaista ei saisi tapahtua, vaan kaikilla aloilla tulisi korostaa alan vaativuutta ja tärkeää merkitystä. Tietenkin tämä on vaikeaa, kun monilla aloilla on paljon heikosti suomea osaavaa elintasopakolaista ja Suomeen integroitumatonta toisen polven maahanmuuttajaa. Kaikki opiskelua häiritsevä porukka tulisikin siirtää mahdollisimman joustavasti muualle koulittavaksi ja ammattialan arvostuksen tunnetta laskemasta.

Ammattikoulujen kova osaaminen on palautettava opetuksen keskiöön, eikä opiskelijoiden omanarvontuntoa ja ammattiylpeyttä saa enää romuttaa jakamalla tutkintopapereita ilman riittävää osaamista! Ammattikoulujen rahoitusperiaatteet tulee uudistaa siten, ettei rahoitus perustu tutkinnon suorittaneiden määriin. Tilannehan on nykyisellään käsittämättömän perverssi, kuten olen aiemminkin kirjoittanut ammattikoulun uraa tehneen opettajan ja lopputöiden valvojan yhteydenoton seurauksena, kun opot ainakin joissakin ammattikouluissa ovat painostaneet opettajia antamaan hylätyistä suorituksista hyväksyttyjä arvosanoja.

(Julkaistu 22.3.2021 blogeissani)

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén