Kuukausi: lokakuu 2022 Page 2 of 3
Facebook-päivitykseni 3.5.2022:
Meille tuli eilen taas valtuustokausittainen Espoon kotouttamisohjelmasta päättäminen asialistalle elinkeino- ja kilpailukykyjaoston kokouksessa. Tein kuusi lisäys- ja muutosesitystä, joista yksi (kolmas kuva) sentään meni läpi. Kaupunginjohtaja lisäsi sen esitykseensä. En tiedä, olisiko tuokaan mennyt läpi, jos oltaisiin jouduttu äänestämään. Aika robottimaisesti tuntuu, että muissa puolueissa äänestetään yleensä meidän maahanmuuttoaiheisia esityksiä vastaan – siitä huolimatta, että yritän muotoilla ja perustella ne siten, että ne olisivat kaikkien yhteiseksi eduksi. Muita meidän esityksiä saatetaan kyllä kannattaa.
Esityksessäni, joka hyväksyttiin, on keskeistä mittari, jonka avulla pyritään saamaan tietoa kantaväestön ja maahanmuuttajanuorten todennäköisestä eriytymiskehityksestä, mikä heikentäisi kansallista yhtenäisyyttä. Asiaa ei ole toistaiseksi tutkittu Espoossa, mutta muistan amerikkalaistutkimuksen amerikkalaisten valkoihoisten ja mustien välisestä vuorovaikutuksesta verrattuna omaan etniseen ryhmään.
Jotta saatiin mittari, tarvittiin myös tavoite, joka on varmasti muiden puolueiden hyväksyttävissä. Omasta mielestäni on toki hyvä, jos maahanmuuttajanuoret integroituisivat suomalaisnuorten rauhanomaiseen elämänmenoon ja Espoo olisi turvallinen kaikille nuorille. Em. maahanmuuttajanuoriin en lue kuitenkaan omatoimisia turvapaikkashoppailijoita.
Kirjoitukseni 2.-3.4.2022 Länsiväylässä. Juttelin kerran hetken erään vasemmistolaisen, politiikassa mukana olevan päihdetyöntekijän kanssa, joka kertoi, että työntekijät suhtautuvat päihdehuollon asiakkaisiin usein kylmäävästi, koska näiden ulkoinen olemus on niin karu. Olin todella hämmästynyt tästä. Päihdehuollon asiakaskokemuksista ja pitkän aikavälin tuloksista täytyy hankkia tietoa nyt, kun on aluevaltuutettukin. (Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.)
Facebook 7.3.2022:
”Terveiset historian ensimmäisestä aluevaltuuston kokouksesta tänään! Perussuomalaiset loistivat, sillä meiltä tuli esitys valtuustoryhmien ryhmärahan poistamiseksi hallintosäännöshahmotelmasta. Rahan suuruus on 6000 € vuosittain per valtuutettu, eikä ole suunnitteilla, että rahan käyttöä valvottaisiin mitenkään. Espoossakin valtuustoryhmä saa rahaa vain valvottuun toimintaan kuitteja vastaan jälkikäteen. Yksikään toinen puolueryhmä ei kannattanut aloitetta. Tulin myös kukitetuksi valmius- ja turvallisuuslautakunnan puheenjohtajiston kolmantena pyöränä.”
Mielipiteeni 2.3.2022 Länsiväylässä (kuva kasvaa klikkaamalla). Toivotan mielipiteessäni omasta puolestani ukrainalaiset sotapakolaiset tervetulleiksi Suomeen, muovaten ensimmäisten joukossa PS:n linjaa ukrainalaistilanteeseen.
Samalla olen tuossa vaiheessa huolissani, tartutaanko Nato-optioon liian hätiköidysti Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Putinin maski ei vielä tuolloin ollut pudonnut kokonaan ja saattoi otaksua, että varsinainen syy hyökkäykselle Ukrainaan olisi ollut maan vahva pyrkimys Natoon ja jäätynyt konflikti Krimillä. Tällöin Nato-päätös olisi voinut saattaa Suomen suurempaan vaaraan kuin perinteisen linjan ylläpitäminen – etenkin huomioiden Turkki heikkona lenkkinä, mikä toistaiseksi onkin toteutunut. Tuossa vaiheessa myös kenraalimajuri evp. Toveri kommentoi, että Venäjä voisi jatkuvilla Suomeen kohdistetuilla mikroaggressioilla estää maamme Nato-jäsenyyden, koska Nato ei voisi hyväksyä konfliktissa olevaa maata jäsenekseen. Edelleen UPI:n Mika Aaltola kommentoi Ylen verkkouutisissa 6.3., että ”Venäjällä on Suomen suhteen tavattomasti menetettävää. Ehkäpä kaikki muu sallitaan, kunhan Suomi ei vain liittoudu.”
Sittemminhän on kuitenkin paljastunut, ettei Putin todellisuudessa ole niinkään huolissaan Natosta, vaan hyökkäyksen motiivi on ensisijaisesti imperialistinen. Putin haluaa olla uusi Pietari Suuri ja valloittaa Ukrainan liittäen sen takaisin Venäjään. Kun tämä alkoi valjeta, käännyin selkeästi kannattamaan Suomen mahdollisimman pikaista liittymistä Natoon.
(Facebook-päivitykseni 16.2.2022)
”Tuoreessa Länsiväylässä kommentoin valtuustoryhmämme puolesta koulurauhaa. Hieman liikaa tiivistin vastaustani siten, että kun toimittaja jätti siitä yhden sanan pois, katosi laajempi ajatukseni siitä, että lainsäädäntöä pitäisi muuttaa sekä väkivaltaisten alle 15-vuotiaiden saamiseksi kuriin että tietenkin myös yleensä nuorisorikollisten kuriin saamiseksi.”
Perussuomalaisia koskeva osuus artikkelissa (klikkaamalla saa kuvan suuremmaksi): ”Perussuomalaiset näkevät, että tehokkain keino turvata nuorten tulevaisuutta on rajoittaa ongelmia aiheuttavaa maahanmuuttoa. Espoon resurssit lievittää ongelmia heikkenevät taloustilanteesta johtuen. Tilanne luokissa ja kaduilla uhkaa PS:n mukaan pahentua. ”Vaikka haastavimmista maahanmuuttajaryhmistä vain pieni osa aiheuttaa merkittäviä ongelmia, kuten Ruotsissa, yhteiskunnalliset vaikutukset ovat valtavat”, valtuustoryhmän puheenjohtaja Henna Kajava huomauttaa.
Perussuomalaisten mielestä ongelmia on hyvin hankala ratkaista kouluissa, koska niihin vaikuttavat niin monet tekijät, kuten heikko kielen osaaminen ja keskittymishäiriöt. Kajavan mukaan myös kulttuurien väliset arvokonfliktit aiheuttavat tutkitusti häiriökäyttäytymistä, eikä kansainvälisen gangsta-kulttuurin leviämistä voida oikein estää.
”Rikosvastuuiän alittavat väkivaltaiset nuoret tulee saada kuriin lainsäädäntöä muuttamalla, koska muuten väkivalta jatkuu. Tässä tulee käyttää sekä kovia että pehmeitä keinoja. Kouluissa häiriökäyttäytyvät lapset ja nuoret tulee siirtää sope-luokille. He voisivat päästä taas normaaliluokille, jos parantavat tapansa, pääkaupunkiseudun kouluissa työskennellyt Kajava ehdottaa.
”Nykyisellään häiriköt voidaan siirtää vain vanhempien suostumuksella tai kasvun ja oppimisen lautakunnan päätöksellä.”
Kajavan mukaan perusteettomat rasismisyytökset ovat osa ongelmaa. Perheiltä on tullut viestiä, että vakavissa väkivaltatapauksissa tekijät yrittävät tehdä tyypillisesti uhrista syyllisen vetoamalla rasismiin.”
(Julkaistu blogeissa ja Fb:ssä ystävänpäivänä 14.2.2022)
Täällä Espoossa on ollut jälleen uutista pääkaupunkiseudulle muodostuneista, maahanmuuttajataustaisista katujengeistä, joissa on noin sata jäsentä. Nämä edustavat gangsta-kulttuuria. Viimeisin otsikoihin nousseista rikoksista oli Helsingin Kaivohuoneelle suunniteltu aseellinen hyökkäys. Hyökkäyksen suunnittelusta on pidätettynä eräs gangstaräppäri. En kirjoita tähän nimeä, ettei saa enempää julkisuutta, enkä minä toisaalta kunnianloukkaussyytettä. Tätä gangstaa odottaa elokuussa oikeuskäsittely myös lapsen raiskauksesta ja raiskauksesta. Elämäntapaan ovat kuuluneet myös törkeät pahoinpitelyt, ryöstöt, varkaudet ja huumekeikat.
Katsoin mielenkiinnolla, joskin pitkästyneenä pari Levelin sessiota, joissa entinen PS:n vantaalaisvaltuutettu Milad Deghan haastattelee kaverinsa kanssa kyseistä gangstaa.
Gangstarikollisen pitkät vierailut lähetyksissä piirtävät poikkeuksellisen selvää kuvaa siitä, millaisesta persoonasta on kyse. Tätä analyysiä voidaan laajentaa paljolti myös muihin gangstarikollisiin. Tähän on myös tutkimustietoa tueksi. Maria Ohisalo voi toki pää kallellaan ilmestyä selittämään meille suomalaisille ganstan nuorille aiheuttamien muutaman aivovaurion jälkeen, kuinka lapsiperheköyhyys ja osattomuus ovat syrjäyttäneet nääkin raukat. Varmasti ovat yrittäneet koulussa kaikkensa pärjätäkseen elämässä, mutta suomalaiset rasistit ovat syrjäännyttäneet nämä poloiset.
Mutta katsotaan ensin, mikä oli kahden täyslaidallisen jakson gangstaskeidaa keskeisin anti maahanmuuttokriitikolle.
Ekassa jaksossa gangsta kertoo tulleensa Irakin Kurdistanista Suomeen. Nimenomaan Irakin Kurdistan on turvallisin ja vaurain kurdialueista autonomiansa ansiosta. Mitä tämä tekee Suomessa suomalaisten vaivana? Gangsta kertoo asuneensa Suomessa kolme vuotta, sitä ennen vuoden Tanskassa ja kierrelleensä monissa muissa Euroopan maissa huvikseen. Nyt tämä on 21-vuotias, joten oli Suomeen tullessaan jo täysi-ikäinen tai lähes. Toivottavasti potkitaan pian pois Suomesta!
Toisessa jaksossa näytetään Tampereen hyökkäys, jossa suomalaisen näköiset miehet hyökkäävät gangstan kimppuun. Levelissä tätä paheksutaan kovasti. Itsekin erehdyin ensin komppaamaan ohjelman vetäjiä, mutta lueskeltuani gangstan väkivaltaisesta taustasta, tajusin suomalaisten todennäköisesti kostaneen jonkun pahoinpitelyn tai vaikka raiskauksen, joista tuo on syytettynä. Vielä, kun näkee videolta, kuinka gangsta pääsee pakenemaan helposti porukan kynsistä, on aika selvää, että tuo porukka on varsin tottumaton löylyttämään ketään. Äärioikeistolaiset treenaavat, eikä näiden kynsistä varmaankaan paeta noin.
Ja nyt analyysiin! Jotta päätyy hyvin pienilukuiseen pahimpien rikollisten kategoriaan, tarvitaan nippu selittäviä tekijöitä, eikä vain jotain syrjäytymistä, lapsiperheköyhyyttä tai muuta bullshittiä, joista on osallisina hyvin suuri osa suomalaisista ja Suomessa asuvista. Videot katsottuani piirtyi kuva siitä, mistä gangstat on tehty. Ensimmäinen ominaisuus on vähä-älyisyys. Onkin tutkittu, että väkivaltarikolliset ovat tyypillisesti keskimääräistä vähä-älyisempiä. Toisella videolla mainitaan myös veljien gangstaan kohdistamasta kovasta väkivallasta lapsuudessa. Lapsuuden pitkällinen ja vakava väkivalta altistaa tutkimusten mukaan psykopatialle ja tietenkin samalla gangstalle. Psykopaatti myös hakee tyypillisesti äärikokemuksia, jotta voisi tuntea edes jotain.
Tästä päästäänkin äärikokemukseen nimeltä hulluus. Millään ei ole mitään väliä-tyyppistä hulluutta, joka on masennuksen sukulainen on nähtävissä useammilla Suomessa tuotetuilla gangstamusiikkivideoilla. Samantyyppiseen jatkuvasti höpöttävään hulluuteen, joka ei pysy aloillaan olen törmännyt myös parissa Espoon omasta mielestäni pahimmassa yläkoulussa, jotka ovat vahvan monikulttuurisia. Monella tähän liittyy varmasti myös keskittymishäiriö, joka vaikeuttaa koulunkäyntiä. Keskittymishäiriötä on maahanmuuttajien lapsilla jopa viisinkertaisesti kantaväestöön verrattuna, mutta ei varmasti tasaisesti eri ryhmiin jakautuneena. Tässä yhteydessä sopii mainita geenien vaikutus väkivaltaisiin taipumuksiin.
Koska kyse on nimenomaan maahanmuuttajajengeistä, pahaan gangstaantumiseen tarvitaan vielä erityisesti maahanmuuttajia koskevia rakennuspalikoita. Sellainen on tutkitusti kulttuurien väliset arvokonfliktit. Islamilaisessa ja kristillisessä, länsimaisessa kulttuurissa on erilaiset arvot ja kun nuori joutuu näiden ristipaineeseen, hänelle voi syntyä arvotyhjiö. Siihen sitten rakennetaan omat moraalikoodit vaikka gangstan pohjalta. Vanhempien heikkous tai vahvuus lienee tässä avainasemassa. Noin puolet esimerkiksi somaliperheistä on yksinhuoltajaperheitä, joissa määräysvalta kuuluu kulttuurin mukaan pojille. Edelleen, vanhemmat eivät pysty auttamaan läksyissä, mikä heikentää jo usein muutenkin alhaista poikien koulunkäyntimotivaatiota. Kouluun on vaikea motivoitua myös suomen kielen vaikeuden vuoksi. Kirjoitustehtävät eivät luista.
Koulu on lapsille ja nuorille se tärkein yhteisö oman perheen jälkeen. Ne maahanmuuttajaryhmät, joilla koulunkäynti sujuu selvästi suomalaisia heikommin ovat niitä, jotka tuntevat itsensä eniten ulkopuolisiksi suomalaisessa yhteiskunnassa. He kokevat jatkuvia epäonnistumisia Suomessa koulun kautta ja kokevat sen johtuvan heidän maahanmuuttajataustastaan, mikä osin pitääkin paikkansa. Toiseutuminen ei voi johtua muista oppilaista, koska tutkimustenkin mukaan nuoret suhtautuvat suvaitsevaisesti maahanmuuttajiin yksilöinä.
Viimeisenä selittävänä asiana voisi mainita jengiytymiseen kannustavan ympäristön. Kaikista selityksistä huolimatta väkivaltainen elämäntapa on aina oma valinta. Sitä ei ole vielä ainakaan luokiteltu sairaudeksi, kuten alkoholismi.
Koska itselläni on nollatoleranssi erityisesti vakavaa hyökkäysväkivaltaa kohtaan ja suomalainen lainsäädäntö tuntuu olevan liian usein hampaaton sen edessä, en tuomitse hieman jälkijättöistä puolustusväkivaltaa. Tärkeintä on saada uusia uhreja etsivät pois pelikentältä. Poliitikkona en voi sanoa, että hyväksyisin sen, että ihmiset ottavat oikeutta omiin ohjaksiinsa, kun yhteiskunta epäonnistuu hyvin suurelta osin tekijöiden saamisessa kunnolla vastuuseen teoistaan. Ongelmana tällaisessa on se, että tyhmempi saattaa kostaa syyttömälle. Olen kertonut kodittomasta virolaismiehestä, jota vähän jeesasin. Hänet olivat pahoinpidelleet mm. miehet, jotka olivat yllättäen ajaneet hänen vierelleen, nousseet autosta ja pahoinpidelleet. Sitten olivat todenneet, että olikin väärä mies kyseessä.
(Kirjoitus PS:n blogisivustolla viitattujen linkkien kera )
Henna Kajava