politiikan tärkeitä teemoja

Kuukausi: tammikuu 2023 Page 1 of 3

Halutaanko 4 miljoonaa vuosittain Tapiola Sinfoniettaan?

Omaishoidon tuki puhututti eniten aluevaltuuston ensimmäisessä budjettikokouksessa

13.12.2022:

Aluevaltuuston pitkässä budjettikokouksessa Espoon Dipolissa Riikka Purran ja muiden aluevaltuutettujemme kanssa. Omaishoidon tukien harmonisointi budjettisovussa päätetylle tasolle hyvinvointialueella puhututti eniten. Mielestäni omaishoidon tuki kaipaisi porrastusta myös sen mukaan, paljonko ovat kokonaistulot.

Espoon virkamiehet kieltävät jengiytymisilmiön

Julkaistu blogeissa 27.11.2022

 

Täällä Espoossa jengiväkivallan kaikuja on kuulunut, kun turvallisuusjohtaja on kertonut huolestuttavasta väkivallan raaistumisesta kaduilla, mutta ei väkivallan lisääntymisestä. Toisaalta hätkähdin, kun täkäläiset vihreät ilmaisivat juuri huolensa katujengien noususta. Muuten maahanmuuttajien katujengeistä muistuttavat lähinnä pojat kouluissa. Pojat ovat ilmeisesti katselleet netistä jengien roskavideoita, koska supattavat välillä kovasti roadmaneista, ja jotkut käyttävät välillä tuomitun Milad Jaffin “tush-keissi” -ilmaisua. Tottakai tämä paska leviää myös kantasuomalaisiin lapsiin, joille opetetaan suvaitsevaisuutta kaikenlaiselle monikulttuurisuudelle pokkaamisen hengessä. Olen muistuttanut kouluissa tush-keissistä supattelevia lapsia, että kyse on lasten raiskaajasta, eikä mistään coolista esikuvasta.

Espoossa on myös demareista kuulunut huolestunutta kyselyä, että uhkaavatko katujengit Espoota. Virkamiesten vakiovastaus näihin huoliin on, ettei meillä ole sellaista vaaraa, koska Ruotsi on epäonnistunut asuinalueiden segregaation ehkäisyssä toisin, kuin Suomi, jossa asuntopolitiikassa on harjoitettu asuinalueilla sosioekonomisesti monipuolista asuntorakentamista. Meillä ei ole sellaisia suuria maahanmuuttajalähiöitä kuin Rosengård.

Jännä juttu, että varsinaiset katujengien asiantuntijat, kuten poliisi ja kriminaalihuollon asiantuntija ovat kuitenkin sitä mieltä, että olemme selvästi Ruotsin tiellä katujengien kanssa. Kriminaalihuollon asiantuntija Mertsi Tammisen mukaan “Pääkaupunkiseudulla jylläävä roadman-ilmiö vie kohti järjestäytyneitä jengejä, ellei kehitykseen puututa.”

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtajan, Jonne Rinteen mukaan Suomessa toimii 11 katujengiä pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Jengien jäsenistä jopa 95 prosenttia on nimen ja etnisyyden perusteella ulkomaalaistaustaisia. Radio Keskisuomalaisen haastattelussa Rinne arvioi Suomen olevan kehityksessä ”Ruotsin tiellä”. Oli muuten hämmentävää lukea erään toimittajan katujengijutusta, että katujengeissä on “myös maahanmuuttajataustaisia” – ikään kuin vain pienenä mausteena.

Katujengien noususta antavat parhaiten kuvaa tietenkin tilastot. Viime vuoden tammi-lokakuussa poliisille ilmoitettiin 82 alaikäisen tekemäksi epäiltyä ryöstöä tai sen yritystä. Tänä vuonna luku oli samassa ajassa 245. Rumaa kehitystä on tapahtunut kuitenkin varsinaisesti Itä-Uudellamaalla, eikä niinkään täällä Länsi-Uudellamaalla. Myös sisäministeri Krista Mikkonen on esittänyt eduskunnan kyselytunnilla huolensa rikollisuudesta ja jengiytymisestä.

No mutta mikähän siinä sitten on, kun olemme virkamiesten mielestä niin onnistuneet asuinalueiden segregaation ehkäisemisessä täällä Suomessa, mutta silti mamujen jengiytymisilmiö on varsinaisten asiantuntijatahojen mukaan vahvistumassa? Virkamiehiltä on hopsassaa jäänyt ymmärtämättä, että kun väestönvaihdos etenee hurjaa vauhtia täällä pääkaupunkiseudulla, vieraskielisiä on täällä pian jo yli puolet väestöstä ja silloin lienee aika vaikeata ehkäistä maahanmuuttajien liiallista keskittymistä asuinalueilla – ja tietenkin jo paljon tätä ennen. Etnojen prosenttiosuudet kasvavat nopeasti niin kauan kuin sen annetaan jatkua – Suomen kannalta hyödyllisenä poikkeuksena ukrainalaiset, jotka edes hieman hidastavat kehitystä.

Tällä hetkellä meillä on esimerkiksi Helsingin Itäkeskuksen, Espoon Suvelan ja joidenkin muiden kaupunginosien väestöstä jo yli 40 % maahanmuuttajia. Vaikka vain harvat ongelma-alueilta tulevat maahanmuuttajat jengiytyvät, niin väestönvaihdoksen edetessä alkaa jengipomoja ja sellaisiksi haluavia olla tietyssä vaiheessa niin paljon, että katujengeistä tulee pysyvä ilmiö. Näiden muodostamaa rikollisverkostoa ei siinä vaiheessa saada enää kitkettyä, kun aina löytyy uusia agitaattoreita tilalle, jos edelliset joutuvat vähäksi aikaa tiilenpäitä lukemaan.

Mutta miten mamujengiytymistä voidaan torjua ja ovatko poloiset siksi niin aggressiivisia, koska ovat kotimaidensa sotien traumauttamia? Alkoivatko suomalaiset sotien jälkeen väkivaltaisiksi katuryöstelijöiksi? Eivätpä tainneet. Palataanpa ilmiön selitysten osalta kriminaalihuollon tukisäätiön asiantuntijaan Mertsi Tammiseen. Tammisen mukaan lapset, jotka eivät saa tunnustusta kotoaan tai koulusta, ovat jengiytymiselle alttiita. Hänen mukaansa “Eivät he ole pahoja nuoria, vaan he haluavat tulla nähdyksi ja kohdatuksi.” Jaaha, onko niin, että aikuisilla esim. liivijengeissä on niin erilaiset motiivit porukalla kuin nuorten ryöstelevillä katujengeillä? Eikö näistäkin pitäisi sitten pehmoilla, että nämäkin haluavat yhtä lailla vain tulla nähdyiksi ja kohdatuiksi? Selityksen ymmärtää, sillä Tammisella itsellään on rikostaustaa.

Tällaiselle pehmoilulle väkivaltaisten jengien kohdalla ei tietenkään pidä antaa sijaa, olivatpa kyseessä nuoret tai aikuiset. Ihminen voi tulla nähdyksi, kohdatuksi ja arvostetuksi, vaikka ei pärjäisi koulussa, perheessään, eikä kaveripiirissä. Hän voi aina päteä jollain muulla elämän osa-alueella, kuten jossain lajissa tai harrasteessa tahi hankkimalla tietoa jostain itseä kiinnostavasta aiheesta niin, että hallitsee sen paremmin kuin 99 % väestöstä. Menemällä mihin tahansa töihin voi hankkia nopeasti erilaisia merkkivaatteita ja vaikka oman sykähdyttävän tyylin, jos säästää muussa kulutuksessa. Ja jotain työtähän nykyään löytyy, jos ei nirsoile. Mikään huono-osaisuus, osattomuus tai pahoinvointi eivät itsessään ohjaa ihmistä katujengeihin, elleivät arvot ole kieroutuneet tai niitä ei ole. Näistä asioista ihminen on pitkälti itse vastuussa, koska harvassa ovat ne, jotka eivät koskaan olisi tavanneet hyviä ihmisiä, joista ottaa vaikutteita niiden pahojen sijaan.

Pääasiallinen syy jengiytymiskehitykselle ei siis ole huono-osaisuus, sillä eiväthän huono-osaiset yleensä jengiydy. Maahanmuuttajien jengiytymisen reseptistä löytyy monia tekijöitä. Tärkeä syy on adhd:n esiintyminen viisi kertaa useammin lapsilla, joiden vanhemmista vähintään toinen on maahanmuuttajataustainen. Tämä aiheuttaa ongelmia koulussa yhdessä kieliongelmien kanssa. Todennäköisesti maahanmuuttajat suostuvat lastensa adhd-lääkitykseen harvemmin kuin kantasuomalaiset. Jos kotona on erilaiset arvot kuin suomalaisessa yhteiskunnassa, jäävät moraaliarvot yleensä hataralle pohjalle. Jos äiti ja perheen tytöt ovat alisteisessa asemassa, pönkittyy pojista huonolla geeniperimällä omahyväisiä narsisteja tai psykopaatteja, joilla on pokkaa asettua jopa virkavaltaa vastaan. Silloin, kun koulussa ei pärjää ja älykkyys on alhainen, suostuu helposti rikollisten juoksupojaksi.

Jengiytymiskehitystä on torjuttava ainakin lopettamalla turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen Euroopan ulkopuolelta yksittäisiä poliittisia pakolaisia lukuun ottamatta. Kouluissa roadman-kulttuuria ja vastaavia on käsiteltävä siten, että ne saatetaan naurettavaan ja noloon valoon. Oppilaita on kehotettava kertomaan heti opettajalle tai vanhemmilleen, jos he kuulevat jotain katuväkivaltaan viittaavaa tapahtuneen. Tuomiolle saadut jengipomot on karkotettava maasta. Jos kyse on alaikäisestä, koko perhe voi joutua lähtemään. Rikosten selvittämistä vaikeuttaa tyypillisesti se, etteivät rikosporukoissa pyörivät halua tai uskalla puhua. Tämä on johtanut Ruotsissa heikkoon rikosten selvittämisprosenttiin, mikä on lietsonut väkivaltaisuuksia. Tähän puhumattomuuden kulttuuriin on keksittävä ratkaisuja esim. kuulustelu-, uhrin suojaamis- ja palkitsemiskäytännöillä.

Kirjoittaja on perussuomalaisten Espoon valtuustoryhmän puheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Uudellamaalla.

Vastavoimana rahan tuhlaamiselle vaikeina aikoina

Länsiväylä 24.11.2022:

”Keskustelun avasi Henna Kajava (ps.).

– Teatteri ei mahdu Espoon vastuulliseen taloudenpitoon eikä suunnitellulle paikalle.

– Kaikista tällaisista investoinneista, jotka eivät ole välttämättömiä, pitäisi pidättäytyä. Olisi voitu hankkia vuokratilat, kuten useille kouluille nykyään, Kajava sanoi ja ehdotti hankesuunnitelman hylkäämistä.

Hanke on kaikilta osin määritelty poikkeuksellisen vaativaksi, joten Kajava ennakoi kustannusten nousevan tuntuvasti.”

https://www.lansivayla.fi/paikalliset/5521357

Valtuustossa väännettiin Espoon teatteritilan rakentamisesta. Tarkoitin tuolla, ettei lisärakennus mahdu paikalle sitä, ettei se mahdu kauniiseen kaupunkikuvaan, vaan tekee siitä ahtaan ja betonisen.

Irtautuminen Espoon budjettisovusta

Länsiväylä 18.11.2022:

”Talousarvioneuvotteluissa perussuomalaisten tavoitteina oli Kajavan mukaan torjua aiotut leikkaukset opetuksesta sekä puuttua Espoon kasvuun, joka ryhmän mielestä on liian nopeaa.

– Me esitimme, että tilinpitoon merkittäisiin maahanmuuton kulut, mutta tätä ei hyväksytty. Mielestämme se edistäisi Espoon edunvalvontaa valtion suuntaan.

Toinen perussuomalaisille tärkeä tavoite oli pyrkiä turvaamaan hyvä oppimisympäristö Espoon kouluissa.”

https://www.lansivayla.fi/paikalliset/5510742

Alla päivitykseni tilanteesta neuvotteluiden tultua osaltamme päätökseen. Neuvotteluiden puheenjohtajana pääsin edistämään kuitenkin monien hyvien asioiden kirjaamista neuvottelutulokseen esimerkiksi koulusäästöjen torjumisessa. Ryhmämme irtauduttua sovusta tein vielä yhteistyötä vihreiden kanssa, jotta Gräsan kädentaitojen talon toiminta saatiin säilytettyä.

”Valtuustoryhmämme irtaantui tänään budjettisovusta täällä Espoossa. Omat vaatimuksemme olivat vähäiset verrattuna muihin ryhmiin, jotka haluavat tuhlata loputtomasti rahaa Espoon maahanmuuttoon perustuvaan kasvuun. Silti lähes kaikki muut ryhmät kieltäytyvät kategorisesti kaikista kaupungin kasvua hillitsemään pyrkivistä esityksistä. Esimerkiksi Espoolle aiheutuneita kuluja maahanmuutosta sen keskittyessä tänne ja muualle pk-seudulle ei haluta selvitettäviksi, eikä etenkään julkistettaviksi.

Kuitenkin kaupunginjohtaja mainitsee usein, kuinka Espoon vieraskielisestä väestönkasvusta aiheutuvat kulut täytyisi huomioida sote-uudistuksen rahanjakomallissa. Tällaista tietoa ei haluttu, vaikka sitä voitaisiin käyttää kaupungin edunvalvontaan valtion suuntaan. Tällaista äärimmäisen maltillista ja perusteltua ehdotusta sanottiin jopa rasistiseksi.

Pyrimme myös mm. saamaan neuvottelutulokseen kirjauksen, ettei käytöshäiriöisiä oppilaita sijoitettaisi enää muille luokille, ellei riittävää kuntoutumista ja motivoitumista ole tapahtunut oppilaan kohdalla. Nyt näitä sope-oppilaita on sijoitettu erityisluokille oppimisvaikeuksisten ryhmiin, mikä on todella väärin, koska nämä lapset ovat muutenkin erityisen haavoittuvaisia. Tämäkin kirjausehdotuksemme vesitettiin.

Ryhmämme on ainoa, joka ei halua velkaannuttaa Espoota enempää kaatamalla rahaa toissijaisiin suurinvestointeihin, vaan haluamme huolehtia hyvistä peruspalveluista ja etenkin opetuksen tason säilymisestä hyvänä. Tuntuu turhauttavalta yrittää puolustaa muutamaa miljoonaa opetuksessa, kun samanaikaisesti halutaan kaataa kymmeniä miljoonia uuteen teatteritilaan ja esimerkiksi erilaisiin ratahankkeisiin.

Leikkauspaineet opetukseen tulevat olemaan valtavat ensi vuonna, kun käytettävissä olevat varat romahtavat sote-uudistuksen rahanjakomallin seurausten realisoituessa.”

Miehillä vakavia tasa-arvo-ongelmia lapsiasioissa

Facebook 9.11.2022:

Hyvää miesten viikkoa! 🌹

Miesten pahimmat tasa-arvo-ongelmat liittyvät varmasti yleisen mielipiteen mukaan lapsiin ja olen samaa mieltä. Ei vain huoltajuuskysymyksiin, vaan myös esim. siihen, kuinka n. 2 % miehistä elättää naisen huijaamana toisen miehen lasta luullen lasta omakseen. Tällaisesta huijauksesta pitäisi saada kova tuomio, mutta lapsen parasta ajatellen sopivan tuomion kehittäminen voi olla vaikeaa. Lisäksi se on suuri epäkohta, että naiset saavat kyllä hankkia yksin keinosiemennyksellä lapsen, mutta eivät miehet – mun mielestä kummankaan sukupuolen ei pitäis saada, koska lapsella on lähtökohtaisesti oikeus kahteen vanhempaan.

Naisten pakollisen asevelvollisuuden puolesta en toistaiseksi ole, ellei asepalveluikäisen väestön määrä vähene niin, että Suomen armeija katsoo naisia tarvittavan. Muistelen, että USA:n armeijassa olisi tutkimuksin todettu, että naiset pärjäävät fyysisten erojen vuoksi heikommin kuin miehet – ilmeisesti jopa vaikka sinne hakeutuva porukka on valikoitunutta ja varmasti keskivertonaista vahvempaa. Tietenkin miehiä vahvempia naisia löytyy yksilötasolla, mutta se on eri asia. Armeijasta löytyy myös tehtäviä, joissa ei fyysisyyttä niin paljoa tarvita, mutta riittääkö tarpeeksi koko naisväestölle? Joka tapauksessa koulutuksen tulisi sisältää myös taistelukoulutus, koska hyökkäykset kohdistuvat myös aseettomaan väestöön ja jokaisella maahan jäävällä täysi-ikäisellä tulisi olla ase ja koulutus sen käyttöön siinä vaiheessa, kun maa joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

Merkittävä syy, miksen toistaiseksi kannata naisten pakollista asepalvelusta on myös se, että lapset sota-alueilta on saatava turvaan toisen vanhemman huomassa. Tositilanteen tullen molempien vanhempien asepalvelusmallissa syntyy myös enemmän kokonaan orpoja.

https://www.facebook.com/miestentasaarvory/posts/pfbid02kzjrsTwWmRogsLfNTM6z3Y5eYbZSTF9LLBmhMN5METB9Tbwrtjvw6EU2Sbh77bvUl

 

Lapset kärsivät Espoon nopeasta kasvusta

Kirjoitukseni Länsiväylässä (5.11.2022)

Tuulivoiman tuhoista biodiversiteetille ei juuri puhuta

Facebook 3.11.2022:

Sanon tuulivoimalle ei kiitos, ellei näitä tuhoisia vaikutuksia lintu-, lepakko- ja hyönteiskannoille osoiteta paikkansapitämättömiksi:

”After all, wind energy has emerged as one of the greatest threats to endangered bird and bat species, as well as insect populations, around the world.”

”Researchers calculated in 2001 that the build-up of dead insects on wind turbine blades can reduce the electricity they generate by 50%.”

”And wind turbines may be killing insects during a “critical, vulnerable period” because “a strong lever action is applied on total insect population by killing a mature insect during migration just before breeding, as hundreds of potential successors from the next generation will be destroyed.”

”Extinction Rebellion and Greta Thunberg, for their part, continue to promote industrial scale wind farms, even though they require around 400 times more land than do nuclear power plants, which have never threatened any endangered species.”

https://www.forbes.com/sites/michaelshellenberger/2019/06/26/why-wind-turbines-threaten-endangered-species-with-extinction/?sh=5f9e27d64b42

Asiantunteva ja motivoiva asiakaspalvelu on työvoimapalveluiden kulmakivi

Päivitys (Fb) 1.11.2022:

Te- eli työvoimapalvelut siirtyvät hallituksen linjausten mukaisesti v. 2024 aikana kunnille. Espoon kaupunginjohtaja on esittänyt moneen kertaan huolensa siitä, kuinka kaupunkimme selviää tästä uudesta vastuusta huomioiden valtiolta tulevat resurssit. Kyseessä on ns. pohjoismaisen työnhaun malli. Uudistus vaikuttaa surkealta, kuten muutkin suuret hallituksen uudistukset julkisen sektorin kentällä. Vaikuttaa siltä, että työttömiä tullaan kyykyttämään yhä enemmän vailla asiantuntevaa ja paneutuvaa palvelua ja tukea työnhaussa.

Omat vähäiset kokemukseni työvoimatoimiston palveluista ovat olleet sitä, ettei siellä ole tiedetty ainakaan omasta alastani mitään, eikä ole osattu ohjata mihinkään suuntaan, jotta karttuneesta koulutuksesta olisi höytyä sekä itselleni että yhteiskunnalle.

Työvoimapalveluiden tulisi kyetä tarjoamaan monipuolista tietoa ja tukea – myös harvinaisemmilta aloilta valmistuneille – siitä, kuinka voisi työllistyä koulutustaan hyödyntäen. Koulutuksethan ovat kalliita yhteiskunnalle. Tämän lisäksi tarvittaisiin sujuvaa pääsyä lisäopintoihin – jos niitä tarvitaan työllistymiseksi – kohtuullisin ajallisin ja taloudellisin edellytyksin.

Mutta ilmeisesti tämäkin uudistus on väsätty kiireessä, kuten sote-uudistuskin ja esim. korkeakoulujen valintakoeuudistus, josta Li Andersson kommentoi, että se tuli tehtyä liian kiireessä. Hallitukset aiheuttavat mittavia kustannuksia veronmaksajille politikoinneillaan, joissa näiden surkeat uudistukset suunnitellaan hätäisesti.

Vasemmistolaista islamin valkopesua Espoon teatterissa

Päivitykseni (Fb) 23.10.2022


Kävin eilen lauantaina katsomassa Juha Hurmeen esityksen Jumalainen näytelmä Espoon kaupunginteatterissa. Espoon kaupunginteatteri tarjosi esityksen kaupunginvaltuutetuille nyt, kun 60 miljoonan euron teatteritilan rakentaminen on päätäntävaiheessa.

Olin lukenut esityksen melko murskaavan kritiikin muistaakseni Hesarista. Aihe oli kuitenkin mielenkiintoinen, sillä se perustuu tositapahtumiin kertoessaan suomalaisesta Valter Juveliuksesta, joka lähtee etsimään Jumalan Moosekselle antamia kivitauluja Jerusalemiin. Toisin, kuin Hesarin kriitikko luonnehti, ei esitys mielestäni ollut sekava, mutta se oli kaikinpuolin ylinäytelty överi. Se oli myös lähes musikaali useine musiikkiesityksineen, jotka eivät olleet kuitenkaan riittävän tasokkaita musikaaliin.

Pääsin aikoinaan kansallisteatteriin viidellä markalla katsomaan esityksiä, kun tuttu oli siellä töissä ja tuli paljon nähtyä ammattimaisia teatteriesityksiä. Alle 10 % oli hyviä. Ehkä perusongelma on se, että vasemmistolaiset teatteriohjaajat tarjoavat yksinkertaista huumoria pönöttävälle ja sovinnaiselle oikeistolaiselle yleisölle, jota kaikki vähänkin epäsovinnaiseksi tulkittava naurattaa.

Hurmeen vasemmistolaisuudesta selvä merkki esityksessä oli kohtaus, jossa kerrottiin prof. Mohammedin elämästä. Katsojalle valkopestiin tuttuun vasemmistolaiseen tyyliin islamia siten, että vääristeltiin historiallisia faktoja. Jokainen vähänkin islamiin perehtynyt tietää, ettei se mennyt niiin päin, että profeetta oli alkuaikoinaan sodan profeetta ja loppuaikoinaan rauhan profeetta, vaan juuri päinvastoin. Koraanin suuria eli jakeita ei ole esitetty aikajärjestyksessä, joten profeetan elämän ehtoopuoli esitetään opuksen alussa. Profeetta esitettiin myös vainon uhrina, eikä islamia miekalla levittäneenä sotapäällikkönä, kuten asia todellisuudessa oli.

Hurme siis joko on perehtynyt laiskasti esityksessään käsittelemäänsä islamiin ja kyse on tietämättömyydesta tai vaihtoehtoisesti esityksessä sorrutaan tietoisesti tyypilliseen vasemmistolaiseen epärehellisyyteen. Tässä abrogaation periaatteesta: ”Abrogaation periaate nojautuu Koraanin sanoihin: ”Jos me pyyhimme pois jonkin jakeen tai annamme sen unohtua, annamme tilalle samanlaisen tai paremman” (Koraani 2:106). Abrogaatiossa sääntönä on, että myöhemmät ilmoitukset kumoavat aikaisemmat, jos niiden välillä on ristiriitaa. Koska suura 2 on myöhäinen, viinikielto on Koraanin viimeinen sana. Väkivaltaisia kehotuksia sisältävä suura 9 on viimeinen tai toiseksi viimeinen, joten se kumoaa Koraanin rauhallisemmat säkeet.” (Wiki)

Jos saisin valita uudelleen esityksen Espoon kaupunginteatterista, valitsisin Samuel Beckettin Huomenna hän tulee -näytelmän, joka kuuluu länsimaisten klassikoiden kulmakiviin ja jonka näyttelijöiden – Suosalon ja Nuojuan – fiksu avecini oli nähnyt vetävän erinomaisen näytelmän aiemmin.

Page 1 of 3

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén