Henna Kajavalta perusasiaa

politiikan tärkeitä teemoja

Page 2 of 2

Synnytyssairaalassa: “Tässä näet Suomen tulevaisuuden”

Missä tavallisen suomalaisen, vähän yli kolmikymppisen naisen silmät avautuivat Suomessa nopeasti etenevälle väestönvaihdokselle? Nainen ei ole ollut yhteiskunnallisesti erityisen valveutunut. Hän on kuunnellut aiemmin, kun olen kertonut Suomen maahanmuuttopolitiikan tuottamista ongelmista, mutta ei ole ollut erityisen kiinnostunut niistä. Nyt hän oli kuitenkin täysin muuttunut ja kertoi, että hänen “silmänsä olivat avautuneet”.

Hän oli ollut synnytyssairaalassa synnyttämässä esikoistaan. Hän näki, miten sairaala oli täynnä vierasperäistä väestöä, joukossa vain jokunen hassu suomalainen. Sairaalassa näytettiin noudatettavan kaksoisstandardeja maahanmuuttajien suhteen, sillä kaukaisista kulttuureista tulleiden naisten miehiä oli ollut käytävillä öisinkin, vaikka heillä ei olisi ollut oikeutta olla sairaalassa, koska vierailuajat olivat ohi.

Kun erityisen vaikean synnytyksen läpikäynyt nainen jakoi oman huoneensa toisesta kulttuurista tulleen kanssa, niin huoneeseen punki kuulemma ainakin kahdeksan sukulaista yhtaikaa, vaikka sairaalan sääntöjen mukaan huoneeseen olisi saanut tulla noin kaksi vierasta kerralla. Suomalainen, nuori nainen koki vastasyntyneen imetyksen vaivaannuttavaksi tällaisessa ympäristössä, josta muualta tulleet tulivat viemään rauhan ja yksityisyyden. Lopulta henkilökunta sentään ryhtyi rajoittamaan naisten huoneeseen tunkevien ihmisten määrää, kun huomasivat tilanteen ahdistavuuden.

Nuoren naisen isä kiinnitti myös huomiota sairaalan väestökoostumukseen ja tokaisi tyttärelleen, että “Tässä näet Suomen tulevaisuuden.”

Oman lapsen syntymä on yleensä elämän suurin tai suurimpia hetkiä. Tällaiselle elämän kohokohdalle on järjestettävä rauhallinen, mukava ja arvokas ympäristö. Monikulttuurisia kaksoisstandardeja sairaaloissa tai muualla ei tule hyväksyä hetkeäkään. Sellaisten hyväksyminen on tehokkain tapa lisätä ihmisryhmien välisiä jännitteitä.

Kirjoitus julkaistu myös useilla blogisivustoilla. Uudessa Suomessa tästä tuli päivän keskustelluin puheenvuoro yllättäen (14.11.2018).

Espoo-lisän leikkaus kohdistuu pienituloisiin naisiin

Länsiväylä julkaisi kirjoitukseni viikonvaihteen numerossaan 9.-10.11.2018. Arvostelen Espoon aikeita leikata kotihoidontuen Espoo-lisää. Kirjoituksen jälkeen olen saanut tukevaa viestiä siitä, kuinka eräät vasemmistosuuntautuneet puolueet haluaisivat leikata kotihoidontuen lisää nimenomaan maahanmuuttajien vuoksi – jotta tyypillisesti kotiin jäävien naisten lapset saataisiin oppimaan suomenkieltä riittävän varhain.

En hyväksy sitä, että suomalaisilta leikataan kestämättömän maahanmuuttopolitiikan seurauksena. Sen sijaan maahanmuuttopolitiikka on muutettava kestäväksi tulevia sukupolvia ajatellen.

Perussuomalainen arvostaa suomenruotsalaista monikulttuurisuutta

Harmittaa, että heräsin ruotsalaisuuden päivään näin myöhässä. Kuulin sattumalta ohimennen, että joku puhui ruotsalaisuuden päivästä ja osasin yhdistää kuulemani lipputangossa roikkuvaan siniristiin. Aloin miettiä, että tiedänkö varmasti, miksi ruotsalaisuuden päivää vietetään – tarkalleen ottaen. Löysin netistä testin, jolla pääsin testaamaan sivistystäni suomenruotsalaisuudesta – toisesta kansalliskulttuuristamme.

En kuitenkaan häpeä, vaikka sain tulokseksi heikon 2/5. En esimerkiksi tiennyt, että mikä on merkittävin ruotsalaisuuden päivän tapahtuma tai mikä laulu kuuluu ruotsalaisuuden päivään. Laitan tämän suomensuomalaisten sivistämisen nimittäin suomenruotsalaisten vastuulle. Heidän tulisi tehdä tunnetuksi Suomessa kaikille toinen kotimainen kulttuurimme. Ruotsalaisethan ovat vanhoja sivistäjiämme, joten suomenruotsalaiset: Sivistäkään meitä kulttuuristanne! Erityisesti isäinmaalliselle perussuomaliselle on tärkeää tuntea kansalliset kulttuurimme hyvin.

Ruotsalaisuuden päivää vietetään tosiaan Suomen kaksikielisyyden kunnioittamiseksi ja päivän viettäminen aloitettiin jo vuonna 1908. Päivän tarkoitus on vahvistaa ruotsinkielisen kansanosan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Miksei meillä ole suomenruotsalaisia, kaikille avoimia festareita ruotsalaisuuden päivänä, kun on muidenkin vähemmistöjen, kuten vähemmistöseksuaalien Pridet? Ehkä siksi, että suomenruotsalaiset ovat monissa asioissa etuoikeutettuja toisin kuin vähemmistöseksuaalit, joiden on täytynyt kamppailla oikeuksiensa puolesta. Kuitenkin olisi mukava maistella suomenruotsalaisia herkkuja ja kuunnella iloisia suomenruotsalaisia lauluja.

On yleinen harhaluulo, että perussuomalaiset suhtautuisivat karsaasti suomenruotsalaisiin. Voi tietenkin olla joitakin kuppikuntia, joilla on tällaisia ikäviä asenteita. Perussuomalaisissa on paljon myös suomenruotsalaisia ja samoin maahanmuuttokriittisessä liikehdinnässä hyvinkin vahvasti mukana.

Perussuomalaiset vastustavat ainoastaan pakkoruotsia ja vaativat oppilaille mahdollisuutta aitoon kansainvälisyyteen, jossa voivat valita kansainvälisesti hyödyllisemmän opiskelukielen ruotsin tilalle niin halutessaan. Tämän vaatimuksen voi pitää täysin erillään suhtautumisesta suomenruotsalaisuuteen. Osa suomenruotsalaisistakin vastustaa pakkoruotsia. Eräs tunnettu suomenruotsalainen pakkoruotsin kiivas vastustaja oli kauniaislainen maailmanennätyspianisti Richard Järnefelt, joka osasi soittaa eniten maailmassa kappaleita ulkoa pianolla ja menehtyi valitettavasti hiljattain. Hän oli tämän vuoksi päällystänyt toilettipytyn istuinrenkaankin Rkp:n leppäkertuin.

Samalla, kun pakkoruotsista luovuttaisiin, on luovuttava tietenkin myös ruotsinkielen taitovaatimuksista virkojen täytössä niissä kunnissa, joissa ruotsinkielisiä on riittävän pieni vähemmistö. Vahvoilla ruotsinkielisten alueilla vaatimus säilytettäisiin. Katukyltit voisivat olla alueilla, joilla ei ole kymmentä prosenttia enempää ruotsinkielisiä pelkästään suomeksi, mutta toisaalta alueilla, joilla valtaosan äidinkieli on ruotsi pelkästään ruotsiksi. Muualla kylttien paikannimet voisivat olla edelleen suomeksi ja ruotsiksi. Jotenkin tähän tyyliin.

Mitä pienemmäksi suomenruotsalaisten osuus käy ja ohi menevät Lähi-idän ja Afrikan kieliryhmät, sitä enemmän olen alkanut arvostaa suomenruotsalaisuutta. Suomenruotsin kuuleminen rauhoittaa minua väestönvaihdoksen edetessä kiivaalla vauhdilla. Sen kuuleminen tuo raikkaita kaikuja menneisyydestä. Vietin lapsuuteni kesät idyllisessä Hangossa, joka on suomenruotsalaisten kaupunki – pieni paratiisi ainakin kesäisin.

Suomalaista kulttuuria tulee vahvistaa ja siihen kuuluu kiinteästi myös suomenruotsalainen kulttuuri, josta toivoisin, että me suomensuomalaisetkin pääsisimme jatkossa jonkin verran osallisiksi. Kehitettäisiinkö seuraavaksi ruotsalaisuuden päivänä nautittava leivos ja millainen se olisi, jotta se kuvastaisi suomenruotsalaisuuden syvintä olemusta?

Yökerhoyrittäjä joutui pakenemaan haittamaahanmuuttoa

Nopea väestönvaihdos vaikuttaa politiikassa kaikkeen. Samoin se vaikuttaa sekä suomalaisten arkeen, että juhlaan – kuten yöelämän viettoon. Keskustelin erään miehen kanssa, jolla oli ollut vaikuttavan kokoinen yökerho eräässä helsinkiläisessä kaupunginosassa. Alueella on käynnissä nopea väestönvaihdos, kuten Helsingissä yleensäkin. Lopulta väestönvaihdoksen aiheuttamat kielteiset seuraukset saivat yrittäjän pakenemaan Espooseen alueelle, jossa on erityisen vähän haittamaahanmuuttoa.

Mutta miksi ihmeessä kristillis-islamilainen hauskanpito ei tuonutkaan uutta, myönteistä säpinää alueelle? Käsitellään ensin viileämpi taloudellinen puoli asiaa. Monet itämaiden miehet juovat vettä oluen sijaan ja laskevat siten ravintoloiden tuottoja, jos heitä on asiakkaina paljon. Omistajan täytyi alkaa laskuttamaan vedestä kaksi ja puoli euroa lisääntyneen veden juonnin ja vähentyneen alkoholin kulutuksen seurauksena. Tämä vaikuttaa tietenkin kantasuomalaistenkin kukkaroon. Pelkkä veden lipitys aiheuttaa myös paineita nostaa juomien hintoja ja aloittaa pääsylippujen myynti.

Baarien omistajat joutuvat pelkäämään ainakin toisinaan asiakasrakenteen muutosta ja kantaväestön pakoa – ilmiö on tuttu alueiden segregaatiokehityksestä. Kantaväestön kaikkoaminen laskee menomestojen omistajien tuloja entisestään. Lopulta käy niin, että tekivätpä paikkojen omistajat mitä tahansa, niin tulot romahtavat ja töitä joudutaan tekemään hikipalkalla. Tämän seurauksena suomalaisomistajat korvautuvat usein ulkomaisilla omistajilla, jotka ovat valmiita halpatyöhön.

Miksi sitten kantaväestön asiakkaat kaikkosivat suurelta osin tästä yökerhosta? Tietyistä kulttuureista tulevat miehet kuulemma kähmivät naisia ja tappelivat jatkuvasti keskenään. Paikkaan jouduttiin palkkaamaan jopa viidestä eri maasta kotoisin olevat portsarit, jotta löytyisi tulkkaajia yhteenottojen selvittämiseksi. Yökerhon omistaja joutui myös olemaan usein paikalla karsiakseen ei-toivottua porukkaa sisäänpyrkijöiden joukosta.

Voin myös sanoa omasta puolestani, etten koe minulla olevan paljoakaan yhteistä yleensä haittamaahanmuuton lähtöalueilta tulevien kanssa. Arvot ovat helposti erilaiset. Me olemme vahvan individualistisia ja tulijat ovat islamilaisesta yhtenäiskulttuurista. Englantia ei jaksa vääntää kovassa metelissä, kun suomestakaan ei meinaa saada selvää, eivätkä tulokkaat sitä paitsi yleensä osaa juuri englantia. Musiikkimaku on aivan erilainen ainakin Afrikasta tulleiden kanssa, jotka ovat rytmi- eivätkä melodiakeskeisiä. Lisäksi Suomessa on nykyään niin paljon laittomia Suomen hyväksikäyttäjiä, että on suuri vaara joutua myös itse hyväksikäytetyksi. Kehitysmaasta Suomeen hakeutuneen ihmisen päämääränä on päästä laillisesti ja pysyvästi osalliseksi suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta.

Ei-toivottu maahanmuutto näkyy yökerhojen elinkaaressa. Elinkaaren vaiheen tunnistaa asiakasrakenteesta. Kun tietyistä kulttuureista tulevia maahanmuuttajia on vielä vähän, paikka on elinkaarensa alkuvaiheessa, mutta kun heitä on paljon paikka on elinkaarensa lopussa. Syklit ovat melko lyhyitä ja yökerhot vaihtavat yleensä nimeä ja omistajaa muutaman vuoden välein ainakin Helsingin keskustassa. Tutkimatta kuitenkin on, että onko monikulttuurisuudella oleellista vaikutusta yökerhojen syklisyyden nopeuteen. Syklisyyteen vaikuttanee kuitenkin ensisijaisesti se, etteivät ihmiset halua maksaa hintavia pääsylippuja vuodesta toiseen samoihin yökerhoihin, kun juomatkin ovat suhteellisen arvokkaita.

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

(julkaistu alunperin 16.10.2018 Uudessa Suomessa ja muilla blogisivuillani)

Törmäsin tänään järkyttävään todellisuuteen kohdatessani huumenuorukaisen. Jaoin puolueen lehtiä hyötyliikuntana Espoon kaupungin vuokrakerrostalojen kulmilla. Näin edelläni kulkevan noin parikymppisen, ihan komean miehenalun, jolla oli pleksit silmillä keskellä kirkasta syyslomapäivää. Kiiruhdin katsomaan nuorukaista lähempää ja huomasin, että silmät olivat lasittuneet. Kysyin, että onko kaikki kunnossa. En muista vastausta, mutta en malttanut olla kysymättä heti seuraavaksi, että mitä aineita hän on vetänyt. Olikohan se jotain bentsoa. Kysyin, että miksi käyttää huumeita. Kuulemma sydänsurujen takia. Sanoin, että kaikille meille tulee noita suruja, mutta ei se ole syy käyttää huumeita. Lisäksi hän ei saa pidettyä naista pitkään niin kauan kuin käyttää huumeita. Oli niitä kuulemma huumevelkojakin useita tuhansia euroja.

Kaikkein järkyttävintä oli kuulla, että nuorukainen oli vasta 19-vuotias, mutta hän oli käyttänyt kaikenlaisia huumeita kuulemma jo seitsemän vuotta. Aloittanut siis 12-vuotiaana! Lisäksi hänen otsallaan oli pidetty pistoolin piippua. Nuorukainen sanoi, että häntä itseään ihmetyttää, että hän on enää hengissä.

Miksi tästä nuoresta ei ole otettu koppia? Jokaisen aikuisen, joka näkee tällaisen nuoren tulisi mennä kysymään häneltä, onko kaikki hyvin. Näin nuori saisi jatkuvasti herättelyä. Jos nuorelle osoitetaan, että hänestä välitetään ja hänen elämällään on väliä, hän ehkä menee huumevieroitukseen.

Parasta tietenkin, jos tarjoutuu saattamaan nuoren itse vieroitukseen. Jokainen päivä saattaa olla nuorelle viimeinen, joten tällaiset tilanteet ovat hätätapauksia. Mielestäni meidän suomalaisten tulee ajatella, että olemme yhtä suurta perhettä ja kantaa yhdessä vastuuta nuoristamme. Näin myös huono-osaisuudesta johtuva lasten ja nuorten epätasa-arvo vähenisi edes hiukan. Etsivään nuorisotyöhön tulisi järjestää riittävästi erittäin motivoitunutta ja nuorten kanssa hyvin synkkaavaa porukkaa, jotka kiertelisivät päivisin ja iltaisin mitä erilaisimmissa paikoissa, joista näitä nuoria voisi löytää.

Annoin tälle mukavalle, mutta sydäntä raastavalle nuorukaiselle nimeni ja sanoin, että lähettää viestin, niin saatan hänet huumevieroitukseen. Vieressä oli kuulemma sattumalta huumevieroitusklinikka. Olisikin varmaan ollut järkevintä lähteä sinne nuoren kanssa saman tien. Toivon kuitenkin, että tämä nuori ottaisi minuun yhteyttä. Minua kiinnostaisi kunnallispoliitikkona nähdä, miten systeemi toimii, jos huumenuori menee pyytämään vieroitushoitoon pääsyä. Annetaanko lähete kuukauden päähän, jolloin nuori saattaa olla jo kuollut?

Nuorukainen halusi myös tietää, että miksi olen kiinnostunut hänen asioistaan. Hän epäili aluksi, että ehkä olen uskovainen. Omaakaan elämää ei mielestäni oikein pysty kokemaan arvokkaaksi, jos katsoo vaan vieressä, kun toinen tuhoaa itseään.

Rahasta tässä nuortemme nopean ja tehokkaan auttamisen puutteessa ei ainakaan voi olla kyse, koska meillä on ollut niin paljon varaa ottaa maahamme elätettäviksi ihmisiä jopa kaukaa muista maanosista.

Säilyisikö hyvinvointi, jos suomalaiset vaihdettaisiin afrikkalaisiin?

(julkaistu alunperin 11.10.2018 Kansalaisessa ja muilla blogisivuillani ja 13.10. hieman moderoituna Uudessa Suomessa otsikolla “Säilyykö hyvinvointiyhteiskunta väestönvaihdoksessa?”)

Säilyisikö Suomen hyvinvointi ja yhteiskunta ennallaan, jos kuvittelemme, että suomalaiset vaihdettaisiin afrikkalaisiin? Väestönvaihdos tapahtuisi monien sukupolvien aikana, jolloin on aikaa kotoutua. Maamme päättäjät ajattelevat, että ihmiset ovat ihmisiä, joten kyllä näin voimme turvallisesti uskoa jälkipolvemme heidän suuruudenhullun monikulttuurisuuspolitiikkansa armoille.

Kuitenkin kulttuuri ja yhteiskunta muuttuvat tulokkaiden myötä. Toiveet kaksisuuntaisesta kotoutumisesta ja monikulttuurisuuden ihannointi ja edistäminen kertovat tästä. Mutta muuttuuko samalla hyvinvointimme perusta?

Kaikissa kulttuureissa koulutusta ei arvosteta samalla tavoin kuin Suomessa ja kirjallinen perinne on toisissa kulttuureissa huomattavan heikko. Pelkkä silmälasien suosiminen Afrikassa ilman vahvuuksia ei todista koulutuksen arvostuksesta. Voimmeko me kuitenkin säädellä ja päättää, mitä piirteitä tulokkaat säilyttävät ja mitä hylkäävät kulttuureistaan? Lakia on tietenkin kaikkien noudatettava, mutta silti jäljelle jää usein paljon ongelmallisia kulttuuripiirteitä. Luovutaanko sukupuolirooleista? Opitaanko arvostamaan koulutusta?

Ylen uutisista sai tänään lukea, kuinka Afrikassa ei arvosteta koulutusta. On tutkittu, että noin puolet maailman kansalaisista menettää puolet potentiaalistaan, koska heidän kotimaansa ei investoi tarpeeksi kansalaistensa terveyteen ja koulutukseen. Uutisessa mainitaan kielteisessä valossa vain Afrikan maita: “Länsi-Afrikan maiden opetusbudjetti on alle neljä prosenttia BKT:sta, ja siitäkin iso osa tulee ulkomaisilta lahjoittajilta.” “Pääjohtaja nostaa esimerkiksi Nigerian, jolla on öljyvarallisuutta, mutta joka laiminlyö koulujärjestelmäänsä.” “Turhan moni Afrikan maa sanoo, että he tekevät kovasti työtä vaurastuakseen, ja sitten he alkavat käyttää rahaa terveyteen ja koulutukseen. Meidän mielestämme heidän pitää keskittyä terveyteen ja koulutukseen nyt, sanoi Jim Yong Kim.”

https://yle.fi/uutiset/3-10451237

Ainakaan Afrikan johtajat eivät näytä uutisen valossa arvostavan koulutusta. Voisiko tällä olla yhteyttä afrikkalaisiin kulttuureihin? Afrikassa sanotaan olevan hyvin ohut kirjallinen historia ja -kulttuuriperinne. Afrikassa kerrotaan toisaalta kukoistaneen merkittäviä kuningaskuntia, joista ei vain jostain syystä puhuta. Mutta jos näistä ei puhuta siitä syystä, että ne eivät ole millään muotoa verrattavissa maailman historiallisiin korkeakulttuureihin? Historia-lehden listauksessa maailman merkittävimmistä imperiumeista ei näy Afrikkaa:

https://historianet.fi/sivilisaatiot/top-10-historian-merkittavimmat-imperiumit

History.com listaa maailman seitsemän vaikutusvaltaisinta afrikkalaista kuningaskuntaa. Mielenkiintoista! Valitettavasti näiden “sivistys” vaikuttaa olevan yleensä joko Egyptistä omaksuttua (Kush, Punt) tai islamilaista “kirjaviisautta”, joka etenkin nykyään tukahduttaa yhteiskuntien kehitystä (Mali, Songhai). Karthago lieni merkittävin listauksessa mainittu kuningaskunta, mutta sen perustivatkin foinikialaiset, eivätkä afrikkalaiset.

https://www.history.com/news/7-influential-african-empires

Koska afrikkalaisten kulttuurien kirjallinen sivistys on ohutta, niin silloin kannattaa ajatella henkistä kulttuuriperintöä ja viisautta laajemmin, eikä takertua vertailemaan asiaa länsimaisen mittapuun mukaan. Kuitenkin eurooppalaisena alkuperäisasukkaana haluan säilyttää Euroopan vahvan kirjallisen kulttuurin maanosana, enkä halua sellaista siirtolaisvirtaa tänne, joka uhkaa tämän säilymistä.

Afrikkalaisten kannattaa mielestäni olla ylpeitä omassa maanosassaan omien kulttuuriensa kadehdittavista piirteistä, kuten vahvasta kehollisesta perinteestä, rytmimusiikki- ja tanssiperinteestä. On viisasta ja taitonsa osata nauttia musiikista ja tanssista missä tahansa arjen keskellä ja vahvasti henkistä sulautua erilaisiin rytmeihin. Itsensä säästäminen liialta kiireeltä ja stressiltä on myös viisautta ja Afrikassa osataan ottaa rennommin.

Erilaisuus on rikkautta, mutta ei enää silloin, jos se uhkaa omaa elämäntapaa ja hyvinvointia. Jos erilaisuus ei ole ihmisoikeuksien kanssa ristiriidassa, niin sitä tulee kuitenkin kunnioittaa sen omien vahvuuksien kautta, eikä alentavasti omasta kulttuuriperinteestä katsottuna. Oheisessa Aristoteleen kantapää -ohjelmassa Afrikasta halutaan löytää sanallisesti ilmaistua viisautta jos ei muualta, niin senegalilaisten wolofien (40 % maan väestöstä) sananparsista. Haastattelija ylistää yksinkertaisia ja usein eettisesti kyseenalaisiakin sananlaskuja, jotta tämä todistaisi afrikkalaisesta viisaudesta. Eräs sananlaskuista kuuluu näin: “Joessa makaava puunrunko ei muutu krokotiiliksi, vaikka se siellä kuinka kauan makaisi.” Tällä viitataan wolofien kastiyhteiskuntaan, jossa ei katsota hyvällä kastin vaihtamista. Tätä verrataan sitten suomalaiseen sananlaskuun, joka välittää tasa-arvoa: “Kukaan ei ole seppä syntyessään.”

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/23/aristoteleen-kantapaa-afrikkana-rokassa

On hyvä pyrkiä etsimään erilaisista kulttuureista niiden hyviä puolia ja lisäämään kulttuurien välistä myönteistä suhtautumista, sekä vahvistaa näin myös yksilöiden itsetuntoa. Tällaiselle on hyvät edellytykset kuitenkin vain silloin, kun ihmiset luottavat, että heidän oma kulttuurinsa ja yhteiskuntansa ovat turvattuja myös jälkipolville ilman tulokaskulttuurien uhkaa.

Koska kulttuurit säilyvät sukupolvesta toiseen myös uudessa kotimaassa – toisilla vahvemmin ja toisilla heikommin, tämän sitoutumisen samalla vaihdellessa sukupolvesta ja ikävaiheesta toiseen – monikulttuurisuus on ja pysyy. Tämä on nähtävissä kaikkialla maailmassa. Todellista yhteensulautumista ei koskaan saavuteta, vaikka tämä lienee monikulturistien utopia. Kuinka suuri osa jopa yhteisen uskonnon kanssamme jakavista Suomen romaneista on kotoutunut 500 vuodessa?

Potkut saanut bussikuski puolusti lyönnillään ihmisoikeuksia

(julkaistu alunperin 4.10.2018 Uudessa Suomessa ja muilla blogisivuillani)

Pohjolan liikenteen bussikuski sai potkut itsepuolustuksesta työtehtävissään. Oli mieltä lämmittävää lukea uutisista, kuinka työtoverit työsuojeluvaltuutetun johdolla puolustivat kollegaansa työnseisauksella. Jokaisella ihmisellä on oikeus puolustautua väkivaltaa vastaan. Se on ihmisen perusoikeus riippumatta siitä, onko hoitamassa työtehtäviään.

Jos linja-autonkuljettajan potkuja ei peruta ja esitettyihin rasismisyytöksiin suhtaudutaan vakavasti annetaan selvä viesti niille tulijoille, jotka eivät kunnioita rauhanomaista yhteiskuntaamme, että Suomessa röyhkeys ja uhriutuminen kannattaa. Toisenkin posken kääntämiseen velvoittava kulttuuri jää helposti aggressiivisempien kulttuurien jalkoihin monikulttuurisessa yhteiskunnassa.

Linja-autossa matkustajan kuvaamalta videolta voi peittelyistä huolimatta selkeästi päätellä tämän kalliin sopan aiheuttajan reaktioista, että bussikuski löi vain kevyesti suojatakseen itseään:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/6fe57c7d-94c4-45e3-8cc9-50aa4d5a9bf0_u0.shtml

Lyöntiä edeltävä uhkaava tilanne ei välity videolta, mutta sitä edeltävä, matkustajan aloittama käsirysy on uutisissa vahvistettu.

Mutta olisiko bussikuskin sittenkin tullut vain kököttää kopissaan sieltä poistumatta ja seisottaa bussia, jotta vartijat tulisivat noutamaan bussia terrorisoivan matkustajan? Varmaankin ohjeissa tullaan painottamaan jatkossa selkeästi, että näin tulee toimia. Ohjeet ja koulutus eivät kuitenkaan ilmeisesti ole olleet tähän saakka riittävän selkeitä ongelmakäyttäytyjien suhteen. Tämä johtuu varmastikin siitä, että suomalainen luottamusyhteiskunta on toistaiseksi toiminut suhteellisen hyvin. Luottamusyhteiskunta on kuitenkin asiantuntijoiden mukaan rapautumassa. Mistähän tämä saattaisi johtua? Humanitaarista monikulttuurisuuspolitiikkaa ihmettelevän ei tarvitse arvuutella tätä. Kahden kulttuurin välissä tasapainotteleville nuorille syntyy usein ristiriitainen moraali- ja arvopohja, mikä aiheuttaa joidenkin tutkijoiden mukaan näissä hämmennystä ja moraalin löyhentymistä.

Pahaan ei kannata yleensä vastata hyvällä, koska paha johtuu yleensä osittain siitä, ettei arvosteta hyvää. Muutenhan ikävästi käyttäytyvä ihminen olisi valinnut jo hyvän. Toki on sellaisiakin ihmisiä, joita maailma on kohdellut jatkuvasti niin pahasti, ettei heillä ole käsitystä hyvästä. Silloin hyvä voi tehdä suuren vaikutuksen ja saada ihmisen miettimään arvojaan uudestaan.

Olen itse saanut varmaan melko perinteisen suomalaisen kasvatuksen, jonka mukaan oikeuksiaan on puolustettava ja lyötävä takaisin, jos joku hyökkää kimppuun. Sukupolvilta on kantautunut kokemusperäistä tietoa siitä, että kiusaaminen ja uhkailu ovat loppuneet siihen, kun on näyttänyt heti alkuunsa, kuinka osaa puolustautua.

Mutta tuleeko länsimainen pehmoyhteiskunta, jossa toisenlaisen arvopohjan kulttuureita tuetaan, eikä omaa osata arvostaa ja olla siitä ylpeitä olemaan yleisesti melko brutaaleiden kulttuureiden historianjuoksussa se pitkäikäisin yhteiskuntakulttuuri? Vielä kun huomioidaan sekin tämän yhteiskuntakulttuurin puoli, että monikulttuurisessa yhteiskunnassa rehottaa aina paljon piilorasismia, eikä siitä päästä koskaan eroon.

Säännöt on tehtävä sellaisiksi, ettei rikostelu kannata tyhjätaskullekaan, jolla ei ole varaa maksaa minkäänlaisia korvauksia ja joka saa kaiken ilmaiseksi.

Peruskouluissa opetetaan fundamentalistista islamia

(julkaistu 22.9.2018 Uudessa Suomessa ja muilla blogisivuillani)

Suomessa peruskoulujen islamin tunneilla opetetaan veronmaksajien kustantamana, ettei islam ole vain uskonto, vaan elämäntapa, sekä shariaan perustuva poliittinen ja lainsäädännöllinen järjestelmä. Toivottavasti tämä viimeistään selventää kristinuskon ja islamin välisen ratkaisevan eron niille, jotka rinnastavat nämä uskonnot toisiinsa. Kirjoitukseni perustuu alakouluissa käytössä oleviin Salam – islamin polku -oppikirjoihin:

“Islam on enemmän kuin uskonto, se on elämäntapa. Islamilaisen lain säädökset kattavat elämän eri osa-alueita välillä yksityiskohtaisestikin. Sharia voidaan jakaa kahteen pääalueeseen, joista toinen käsittelee uskonnollisia rituaaleja ja toinen ihmisten välisiä suhteita. Se sisältää monenlaisia ohjeita vauvan imettämisestä peseytymiseen ja rukouksesta teurastamiseen, sekä perheeseen, perintöasioihin ja avioliittoon liittyviä sääntöjä. Shariassa otetaan kantaa myös sopimusten solmimiseen, rikoksista annettaviin rangaistuksiin ja politiikkaan.” (Salam – islamin polku 5-6)

Suomen monikulttuurisuuspolitiikka on johtanut myös maassamme kaksoisstandardeihin tyttöjen ja naisten oikeuksien suhteen. Pienille muslimitytöille opetetaan peruskouluissamme korostuneesti sukupuolten välisiä eroja ja sukupuolierottelua, joka on verrattavissa rotuerotteluun. Salam – islamin polku 5-6 -oppikirjassa opetetaan lapsille jopa hyvin tiukan linjan mukaista asennetta sukupuolten väliseen erotteluun. Kirjassa välitetään kuvaa, jonka mukaan lähinnä vain auttamistilanteissa sukupuolten erottelusta voidaan poiketa:

“Esimerkiksi islamilaista pukeutumista ja käytöstä noudattaessa toisen ihmisen huomioonottaminen ja auttaminen voi unohtua, jos sukupuolten erottelusta pidetään liian tiukasti kiinni. Jos pukeutumis- ja käytöskoodin seuraaminen estää esimerkiksi auttamasta neuvoa kysyvää ihmistä, pitäisi pohtia, mikä ajatus koodin takana on alun perin ollut. Onko sen noudattamisen tarkoituksena laiminlyödä vai auttaa lähimmäisiä? Islamissa on sääntöjä, jotka ovat voimassa arjessa, mutta erityistilanteissa säännöistä voidaan poiketa.”

Suomen kouluissa opetetaan varsin fundamentalistista islamia. Toteutuvatko tässä lasten oikeudet ja tasa-arvo?Edellä esitetyn ohella mm. seuraavasta oppikirjan katkelmasta kuultaa fundamentalistinen islamin tulkinta:

“Sharia on Jumalan ihmisille antama, pyhä ja pysyvä laki, jota ihminen ei voi muuttaa. Islamilaisen lain päälähteinä ovat Koraani ja sunna eli Profeetan esimerkki. Islamilaisen lain lähteitä tutkiessaan lainoppineet ovat kirjoittaneet laajan kokoelman lakikirjallisuutta. Siinä missä sharia on Jumalan antama muuttumaton laki, on figh puolestaan muuttuva osa lakia. Figh perustuu oppineiden tulkintaan islamilaisesta laista.”

Sharia-laki on siis peruskoulun islamin oppikirjan mukaan muuttumaton laki, joka ei jätä sijaa islamin sisäiselle reformaatiolle, joka nykyaikaistaisi islamia. Samalla mm. Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous on todennut sharialain ihmisoikeuksien vastaiseksi:

https://eclj.org/religious-freedom/coe/confrontation-de-la-charia-islamique-et-des-droits-de-lhomme-au-conseil-de-leurope

Entä minkä tyyppisiä säädöksiä tuo figh; muuttuva osa lakia käsittää? Ilmeisestikin ulkopuolisen näkövinkkelistä täysin merkityksettömiä pilkun viilausseikkoja sen kuvan perusteella, mitä Salam – islamin polku 5-6 siitä antaa:

“Samasta asiasta on olemassa useita erilaisia mielipiteitä lakikoulukuntien välillä, mutta jokainen mielipide on yhtä oikea. Tästä selittyvät erot vaikkapa rukousasennoissa tai määritelmissä siitä, kuinka pitkän matkustamisen jälkeen voi siirtyä käyttämään matkarukouksia.”

Salam – islamin polku 1-2 -oppikirjassa puolestaan eräs hätkähdyttävimpiä seikkoja oli se, ettei siinä opetettu, että lähimmäisiä ovat kaikki ihmiset, kuten kristinuskossa on vahvana kantavana periaatteena, vaan keskitytään opettamaan muslimien keskinäistä solidaarisuutta. Tämä opettaa tietenkin muslimilapsia kokemaan itsensä erillisiksi ja erityisiksi “vääräuskoisten” joukossa. Tästä esimerkkinä seuraava siteeraus:

“Sen sijaan, että miettisimme, mitä asioita teemme eri tavoin, meidän pitäisi keskittyä siihen, että olemme kaikki muslimeja, al hamdulillah. Meidän jokaisen tulisi kohdella muita muslimeja niin kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan.”

Välittömiä oikaisutoimia vaativana, erittäin vakavana laillisuusperiaatetta rikkovana ongelmana on myös se, että Suomessa islamin opetus oppikirjoineen on edelleen tunnustuksellista, kuten Maria Heikkinen on tutkimuksessaan jo vuonna 2014 todennut:

https://core.ac.uk/download/pdf/33725649.pdf

Salam – islamin polku -oppikirjasarjan ovat kirjoittaneet Sirkku Aboulfaouz, Mariam Hammoud-Rouhe, Suaad Onniselkä ja Hajar Sorsa. Oltaisiinko oppikirjojen sisältöjen kanssa oltu tarkempia, jos kirjoittajina olisivatkin olleet täysveriset muslimimiehet? Täytyy kuitenkin muistaa, että islamin käännynnäisten sanotaan usein olevan erityisen hartaita ja oikeaoppisuuteen pyrkiviä uskovaisia.

Page 2 of 2

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén