Facebook 18.12.2024 (sorry puuttuvat rivivälit – kopsattu suoraan Fb:stä):
Lunastin viimein lupaukseni ja kävin visiitillä Olarinluoman kodittomien tilapäismajoituksessa parin muun hyvinvointialueen päättäjän – Mervi Kataisen ja Henna Partasen – sekä Meri Löyttyniemen kanssa. Olin sopinut visiitin siten, että pääsimme juttelemaan myös halukkaiden asukkaiden kanssa, mikä olikin kaikkein tärkeintä.
Paikka on ainoa laatuaan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Siellä siis tarjotaan hätämajoitusta ihan kaikille, joten se ei ole päihteetön. Lähes kaikki asukkaat kärsivätkin huume- ja mielenterveysongelmista. Tällä hetkellä asukkaita on 22, joista vaan 3 naispuolisia. Ainakin kahdella naisista olikin miesystävät siellä, kun tarjontaa riitti. 🙂Yhteensä paikkoja on 25.
Majoitustiloissa oli juuri tehty remontti, jossa mm. suuri yhteismajoitustila oli muokattu pienemmiksi huoneiksi. Aiemmin tilat on myös jaettu erikseen ”kuiva- ja märkätiloihin” siten, että kuivilla olevat ovat asuneet kuivatiloissa ja päihteiden käyttäjät märkätiloissa. Ilmeisesti näin elämä sujuu rauhallisemmin ja/tai paikat saadaan täytettyä tehokkaammin. Toisaalta ongelmat jakautuvat samalla tasaisemmin huoneisiin, mikä ei ole tietenkään kaikkien mielestä varmastikaan hyvä juttu. Eräs nainen kertoi, että on aika karmivaa, kun joku aineissa oleva ilmestyy tuijottamaan yöllä sängyn viereen. 😱
Tällä hetkellä majoituksessa oleva porukka on hyväluonteista heidän oman mielipiteensä mukaan ja sellainen tuntuma tosiaan porukasta välittyi. Todella sympaattisen ja jopa hellyttävän oloisia etenkin nuoremmat huumeiden uhrit ja muunkin elämän uhrit. Monella tietenkin karmeita perhetaustoja, raiskauskokemuksia, yms.
Asukkaat asuvat tilapäismajoituksessa keskimäärin puolesta vuodesta vuoteen. Valitettavasti suurin osa palaa takaisin, kun eivät saa selätettyä ongelmiaan.
Eräs suuri, useammassa yhteydessä esiin noussut ongelma on se, ettei nykyään ole tarjolla juurikaan pitkäaikaista huumevieroitusta, vaan ainoastaan kuukauden-puoelentoista kuuria, mikä ei riitä, eikä samalla saa välttämättä muita elämänhallinnan tukitoimia päästäkseen eteen päin. Eräs iso este ovat merkinnät luottotiedoissa, jotka säilyvät kuulemma 25 vuotta rekistereissä. Tolkuton ja äärimmäisen epäreilu aika! Viisi vuotta olisi mun mielestä sopivammanoloinen aika. Täytyy laittaa tästä ehdotusta PS:n eduskuntaryhmälle.
Luottotieto-ongelmien takia asukkailla ei ole juuri muita mahdollisuuksia kuin siirtyä tuolta asumaan Kuninkaankallion tuetun asumisen yksikköön tai viereiseen vastaavan kaltaiseen yksikköön. Siellä on myös yhteisruokailu, kun tässä tilapäismajoituksessa ei ole kuin aamupala. Eräs nuori mies valittelikin, kun kaapista löytyy aina vaan leipää. Hirvittää ajatella, miten huonosti nuorukaiset syövät tuolla, kun ruokaa ei tarjoilla, eikä ole omia tiloja.
Kuvassa, jossa on jätesäkit, painitaan tukiasuntojen ludeongelman kanssa. Joitakin asukkaita pelotti seuraava steppi tuetussa asumisessa, kun paikoissa on luteita. Tässä tilapäismajoituksessa siivotaan päivittäin pari tuntia ja käytetään ahkerasti luteita hävittävää kuumakäsittelyä. Sen ansiosta luteet eivät ole toistaiseksi vielä vallanneet henkilökunnan koteja.
Käykää joskus moikkailemassa ja kannustamassa näitä mukavia asukkaita Olarinluoman majoituksessa! Viekää vaikka syömään tai kahville. Itse aion niin tehdä ja toivon kuulevani enemmän heidän tarinoitaan.