Eilen oli ensimmäinen valtuuston live-kokous sitten koronarajoitusten. Noin kolmannes valtuutetuista oli uusia, joten liekö siitä johtui, että koin suhtautumisen valtuustoryhmäämme kohtaan aiempaa kielteisempänä. Esimerkiksi nuorisorikollisten parissa työskentelevän kanssa yhteistyössä laatimaani valtuustokysymystä nuorten ryöstö- ja väkivaltarikollisuuden torjunnasta Espoossa eivät allekirjoittaneet muut kuin oman valtuustoryhmämme jäsenet. Vastaavaa ei ole niiden kolmen vuoden aikana sattunut, joiden aikana tein edellisellä valtuustokaudella paljon valtuustoaloitteita, -kysymyksiä ja -toivomuksia. Valtuustokysymykseni ei edes kohdistunut sanallisesti maahanmuuttajiin. Jos valtuustokysymykseni olisi ollut muiden valtuustoryhmien jäsenten mielestä jotenkin huonosti laadittu, olisi siitä voinut antaa palautetta, koska lähetin sen viikkoa ennen kokousta kaikille. Lisäksi, jos aihe on tärkeä ja siinä kuitenkin oli kiistämättä tärkeitä kysymyksiä, se olisi allekirjoitettu. Minulle soitti myös eräs demari, joka kertoi pitävänsä valtuustokysymystäni tärkeänä. Hänkään ei silti allekirjoittanut aloitetta. Valtuustoryhmät olivat selvästi päättäneet ryhmäpäätöksin olla allekirjoittamatta puolueidensa kannalta kiusallista, haittamaahanmuutosta tietoa tuottavaa aloitetta, joka olisi syönyt pohjaa näiden ajamalta monikulttuurisuuspolitiikalta.
Alla linkki eiliseen kokoukseen, jossa valtuutetut toistelevat toinen toistaan samanlaisempia, ympäripyöreitä, hyviä asioita uudesta Espoo-tarinasta eli strategiasta, kun muut puolueet, paitsi PS ovat siinä osallisina. Ehdotin kokouksen jälkeen valtuuston puheenjohtajalle, että valtuutettuja evästettäisiin pitämään ytimekkäämpiä puheita. Valtuutetut eivät selvästi huomioi ja empatisoi muita, kun eivät säästä heitä pitkiltä, turhanpäiväisiltä puheilta ja puhu vaan, kun heillä on uusia näkökulmia tai ideoita tarjottavana. https://www.mediaserver.fi/live/espoo?fbclid=IwAR1ctLOTDTgkkwbl5kJ4GtRVeDHx3MbeGeq-CUSBvnktO4LFqGA9pvOmj6w
Oma pääpuheeni näkyy kohdasta 4:33:00. Aiemmin pidän toisenkin, paikan päällä kyhätyn puheenpätkän, mutta siinä puhun vahingossa monikulttuurisesta Espoosta, vaikka piti sanoa monikeskuksinen Espoo. Vähän harmittaa ja nolottaa. 🙂
Myönteisenä asiana mainittakoon, että Espoo-strategiaan oli jätetty ryhmämme irtaantumisesta huolimatta muutama tärkeä ehdotukseni – Espoo palautetaan jälleen Suomen turvallisimmaksi kaupungiksi, maahanmuuttajien houkuttelun sijaan siinä puhutaan osaajaperusteisesta maahanmuutosta ja kolmanneksi yksityisautoilu asetetaan tasavertaiseen asemaan muiden liikkumismuotojen kanssa.
Kuvassa istun uuden valtuustotoverini Jiri Kerosen kanssa, joka huomautti useista puolueista heti alkuunsa tulleisiin piikittelyihin rasismista, että valtuutetut eivät selvästikään ymmärrä, mitä rasismi oikeasti tarkoittaa.
(Julkaistu Facebookissa 26.10.2021)