Keskustan vaalimainoksesta ja omalääkärimallista. Tämä eräs imelimmistä vaalimainoksista on tullut sen verran monasti jo vastaan, että ansaitsee kritiikin ruoskaa. Tässä on kouluesimerkki siitä, kuinka puolue pyrkii omimaan uudistuksen, jossa sillä ei ole osaa eikä arpaa, vaan uudistus on lähtenyt virkamiesvalmisteluna. Lisäksi en ole kuullut, että yksikään puolue olisi omalääkärimallia vastaan.
Toisaalta into yrittää ottaa omalle puolueelle ansiota uudistuksesta on omiaan ehkäisemään kriittistä keskustelua uudistuksen mahdollisista heikkouksista, jotka olisi huomioitava uudistuksen suunnittelussa.
Omalääkärimalli on ollut jo käytössä joissakin maissa ja mallista on saatu hyviä kokemuksia. Vaikka malli olisi osoittautunut kokonaisuudessaan hyväksi, on löydettävä kuitenkin myös mallin heikkoudet ja pyrittävä minimoimaan niiden vaikutukset. Lisäksi on huomioitava maiden toimintaympäristöjen erot, jotka voivat aiheuttaa eroja mallin toimivuudelle maasta toiseen.
Omalääkärimalli on todettu asiakastyytyväisyyttä lisääväksi ja kustannuksia säästäväksi erityisesti monisairaiden ja paljon terveyskeskuksissa asioivien kohdalla. Valtaosa terveyskeskuskäynneistä koostuukin näistä käynneistä. Muiden kohdalla omalääkärimalli sen sijaan ei tuottane suurempia hyötyjä, ja osa asiakkaista ei välttämättä halua omalääkäriä. En esimerkiksi itse valitsisi omalääkäriä perusterveenä, jos saisin valita.
Omalääkärimallin heikkous on todennäköisesti erityisesti siinä, että hyviä lääkäreitä ei voi riittää kaikille. Tiedämme, että kaikissa ammattiryhmissä on parempia ja huonompia alansa ammattilaisia. Erityisesti työvoimapula-aloilla ja -alueilla ei juuri karsintaa harrasteta. Toiset saavat siten vakituiseksi lääkärikseen parempia ja toiset huonompia lääkäreitä ilman vaihtelevuuden tuomaa tasoitusta. Tiedämme, että hoitovirheet ja väärät diagnoosit ovat arkipäivää. Omalääkärimallin voisi näin olettaa lisäävän asiakkaiden eriarvoisuutta saamansa hoidon suhteen. Toisaalta, jos lääkäreiden tiimimalli on saatu toimimaan kaikissa terveyskeskuksissa hyvin siten, että vaikeammat ongelmat, joissa tapahtuu enemmän virhearvioita, ratkaistaan ennemmin lääkäritiimeissä kuin yksittäisen lääkärin toimesta, hoitovirheiden ja väärien diagnoosien kasaantumista huonompien lääkäreiden asiakkaille voidaan välttää.
Itse toivoisin joka tapauksessa, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen periaatetta asiakkaan valinnanvapaudesta sovellettaisiin myös omalääkärimalliin siten, että saisi jatkaa myös vaihtuvien lääkäreiden mallilla halutessaan. Jos kokee, että ensimmäisen lääkärin luona käynti ei ollut onnistunut, voi saada jo seuraavalla käynnillä parempaa palvelua. Lääkärin vaihto-oikeus kerran vuodessa ei lohduta, jos on hätä kädessä. Omalääkärimalli voi vähentää myös asiakkaan omaa hallinnan tunnetta terveydestään. Mitä paremmin sinut tunnetaan ja mitä vähemmän sinulla on vaihtoehtoja, sitä enemmän sinua voidaan ohjata tahtosi vastaisesti. Itse haluan säilyttää terveydenhoitoni langat ensisijaisesti omissa käsissäni.
Älkää luottako vaalimainoksiin – niillä pyritään luomaan vain hyvä fiilis, joka kuljettaisi sinut äänestyskopille äänestämään mielikuvaa, joka on kaukana todellisuudesta.