Facebook-päivitykseni 12.5.2022:

Tänään kouluttauduin ja verkostoiduin SPAL:in (Suomen pelastusalan ammattilaiset) seminaarissa Katajanokalla hyvinvointialueen valmius- ja turvallisuuslautakunnan tehtäviä varten. Olin tiettävästi ainoa osallistuja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen luottamushenkilöistä. Kuvassa vasemmalla puolellani Suomen palomiesliiton puheenjohtaja Ilkka Mustakangas ja oikealla puolellani kaksi palomiestä, joista vieressäni Mikko Räsänen.

Kuullessani eräältä palomiesaikanaan juristiksi opiskelleelta ja takaisin palomieshommiin palanneelta palomieheltä alan työajoista, ymmärsin alan keskeisen vetovoimatekijän. Juuri alan työajat olivat saaneet palomies-juristin aikoinaan valitsemaan kyseisen alan. Palomiehet tekevät vuorokauden töitä ja pitävät kolme päivää sen jälkeen vapaata. Näin työt jaksottuvat, jolloin viikossa tehdään yhteensä kaksi vuorokautta töitä. Yöt voi töissä levätä sikäli kuin ei ole hälytyksiä. Työolosuhteet ovat myös parantuneet nopeasti, kun palomiesten suojavarusteet ovat kehittyneet kuulemma huikeaa vauhtia ja Suomi on ollut tässä kehitystyössä maailman kärkeä.

Ehdotin seminaarissa, että palomiehiltä kysellään, miksi he ovat aikoinaan valinneet palomiehen uran ja markkinoidaan alaa näiden vinkkien avulla, koska Suomessa tarvittaisiin noin 2 400 uutta palomiestä v. 2030 mennessä, kun palomiehiä on nyt n. 4 000. Lisäksi ehdotin pelastusopiston johtajalle reality-sarjaa palomiehistä työtehtävissä. Kuulemma reality-sarja onkin jo tulossa!